torstai, 13 helmikuun, 2025

Huittisten susitilanne on edellyttänyt toistuvaa puuttumista – lähes 150 havaintoa

Huittisissa tehtiin viime vuonna lähes 150 havaintoa ihmisten tai ihmisasutusten läheisyydessä liikkuneista susista. Poliisi antoi alueelle lokakuussa karkotusmääräyksen ja tammikuussa lopetusmääräyksen, joka johti yhden pihalla vierailleen suden kaatoon sunnuntaina 26.1. kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos.

Huittisten kaupungin alueella tehtiin vuoden 2024 aikana lähes 150 sellaista susihavaintoa, jossa suden kerrottiin olleen alle 100 metrin päässä ihmisestä tai asutuksesta. Luonnonvarakeskuksen petoyhdyshenkilöverkoston suurpetohavaintojärjestelmän kirjausten mukaan havaintoja ilmoitettiin tiheimmillään jopa päivittäin.

Huittisissa kirjatuista tapauksista yli 80 oli sellaisia, jotka petoyhdyshenkilöiden luokittelun mukaisesti ovat aiheuttaneet mahdollista uhkaa, uhkaa tai vaaraa tai vakavaa vaaraa.

Havaintojen laatu, määrä, toistuvuus ja sijainti ovat antaneet selkeän perusteen puuttumiselle.

Kun kyse on susikannan kasvun aiheuttamasta huolesta, karkotus- ja lopetustoimenpiteistä ensisijaisesti vastaa Suomen Riistakeskus. Kun taas kyse on uhkan ja vaaran torjumisesta, vastuu kuuluu poliisille.

Lokakuussa karkotusmääräys

Lokakuun puolivälissä poliisi antoi Huittisten aluetta koskevan karkotusmääräyksen. Suurpedon luontaista ihmisarkuutta pyrittiin palauttamaan pelottelemalla sitä ajaen, äänin ja valoin aina pihahavainnosta jäljestäen.

Määräyksen perusteella paikallisen riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apuosasto karkotti sutta kuusi kertaa pois asutuksen läheltä.

Karkotustoimet eivät tuoneet asiaan ratkaisua, koska loppuvuonna susien pihavierailut jatkuivat jälleen.

Lähimmillään kolmen metrin päässä

Uudenvuodenpäivänä susi vieraili kahteen otteeseen asutun kiinteistön pihalla ja käyttäytyi pelkäämättömästi lähimmillään kolmen metrin päässä ihmisestä.

Lounais-Suomen poliisi antoi vuodenvaihteen jälkeen poliisilakiin perustuvan lopetusmääräyksen vaaraa aiheuttavan eläinyksilön poistamiseksi.

Sunnuntaina Huittisissa Harjunmaantiellä kiinteistön pihalla vieraillut susi kaadettiin noin 10 minuutin katkeamattoman jahdin jälkeen. 38 kilon painoinen urossuden ruho lähetetään Ruokavirastoon tutkittavaksi.

Tilannetta ja toimenpiteen vaikutusta seurataan edelleen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT