torstai, 18 huhtikuun, 2024

Huumehuuruista liikennöintiä Hämeen poliisilaitoksen alueella viikonloppuna

Hämeenlinna. Partio pysäytti sunnuntai-iltana henkilöauton liikennetarkastusta varten Aleksis Kiven kadulla. Autoa kuljetti 40-vuotias ajo-oikeudeton mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen eikä hän suostunut huumepikatestiin. Mies oli sekavan ja väsyneen oloinen, joten hänet vietiin verikokeisiin päihdyttävien aineiden selvittämiseksi. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Auton kyydissä olivat parikymppiset nainen ja mies, joiden hallusta löytyi huumausaineita käyttörikoksen verran. Heille kirjoitettiin sakot humausaineen käyttörikoksesta.

Forssa. 40-vuotias ajo-oikeudeton mies ajoi henkilöautolla sunnuntaina puolenpäivän jälkeen huumausaineiden vaikutuksen alaisena Urjalantiellä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille.

Miehen ajo-oikeus on vanhentunut ja hänellä on kuusi aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä. Hänen käyttämä auto oli määräaikaiskatsastamaton ja se on käyttökiellossa.

Lisäksi miehen hallusta löytyi vähäinen määrä huumausaineita.

Poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksena.

Lahti. Hätäkeskus ilmoitti sunnuntaina kello 12.35 mahdollisesta rattijuoposta kaupan parkkipaikalla Launeenkadulla. Ilmoittaja oli ajanut autonsa mahdollisen rattijuopon auton taakse estäen sen lähdön liikenteeseen.

Paikalla partio selvisi, että 19-vuotias nainen oli ajanut epävarmasti Tapparakadulla välillä vastaantulevien kaistalla ja Launeenkadulla hän oli ajanut keskikorokkeen yli. Nainen puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Hänet käytettiin verikokeissa ja hänet määrättiin väliaikaisen ajokieltoon. Lisäksi naisen hallusta löytyi vähäinen määrä huumausaineita.

Asiasta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Lahti. Partio tapasi 27-vuotiaan miehen kuljettamassa henkilöautoa päihtyneenä sunnuntaina puolenpäivän aikoihin Liipolassa. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 0,30 mg/l tuloksen. Partion mukaan kuljettajan käytös oli sekavaa, joten oli syytä epäillä hänen käyttäneen muutakin päihteitä kuin alkoholia. Hänet vietiin verikokeeseen asian selvittämiseksi.

Mies on toistaiseksi ajokiellossa ja hänellä on yksi aikaisempi kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisällä. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Auton kyydissä ollutta auton omistajaa kolmikymppistä miestä epäillään ajokorttirikkomuksesta ja kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT