lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Huumekauppiaiden epäillään ryöstäneen asiakkaitaan Helsingissä

Helsingin poliisi tutkii useita alkuvuoden aikana tapahtuneita ryöstöjä, joiden epäillään liittyvän netissä sovittuihin huumekauppoihin. Tapauksia on poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan kymmenkunta, joista suurin osa on tapahtunut Itä-Helsingissä.

– Uhrit ovat kertoneet sopineensa Tor-verkossa esimerkiksi ase-, auto- tai elektroniikkakaupat ja tulleensa ryöstetyksi sovitussa tapaamispaikassa. Poliisilla on kuitenkin syytä epäillä, että todellisuudessa myyjä ja ostaja ovat sopineet huumekaupoista. Osa uhreista on viimeistään kuulusteluissa myöntänyt kaupankäynnin kohteena olleen huumausaineet. Kauppojen vuoksi Helsinkiin on tultu kauempaa maakunnista asti, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Halme Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisille on selvinnyt, että huumeidenkäyttäjien keskuudessa liikkuu tieto ryöstetyksi tulemisen vaarasta. Verkkoon on jopa perustettu vihjepalsta, jossa huumausaineiden ostajia varoitetaan ”epärehellisistä myyjistä”.

– Tämä vahvistaa poliisin epäilyä siitä, että ryöstöt liittyvät netissä käytävään huumausainekauppaan. Sekä uhreilla että epäilyillä tekijöillä on huumausainerikostaustaa, Halme jatkaa.

Tutkinnanjohtaja: ”Osa rikoksista on erittäin vakavia sen takia, että tekijät ovat olleet valmiita käyttämään voimakasta väkivaltaa”

Tutkinnanjohtajan mukaan voidaan puhua ilmiöstä, joka alkoi viime vuoden loppupuolella.

– Osa rikoksista on erittäin vakavia sen takia, että tekijät ovat olleet valmiita käyttämään voimakasta väkivaltaa saadakseen uhreilta rahat haltuunsa. Vakavimmat vammat ovat olleet leikkaushoitoa vaativia kallovammoja, kertoo rikoskomisario Mikko Halme.

Poliisin tietojen mukaan ryöstöihin ovat syyllistyneet useat eri porukat. Uhrien kuvausten mukaan tekijöinä ovat olleet pääsääntöisesti ulkomaalaistaustaiset noin parikymppiset nuoret miehet.

‒ Tällä hetkellä neljään eri tapaukseen liittyen on pidätettynä yhteensä kahdeksan nuorta ulkomaalaistaustasta miestä. Osa heistä on alaikäisiä. Koska tutkinta on kesken, emme voi antaa julkisuuteen tarkempia tietoja tekijöiden iästä tai kansalaisuudesta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT