Hämeen poliisi kuvaa viimeistä vuorokautta tehtävämäärältään rauhalliseksi. Rattijuoppoja jäi kiinni yksi Päijät-Hämeessä ja kolme Kanta-Hämeessä. Kaikki rattijuopot ajoivat huumausaineiden vaikutuksen alaisina.

Lahti. Partio tapasi 43-vuotiaan miehen kuljettamassa henkilöautoa Keijutiellä torstaina hieman kahdeksan jälkeen illalla amfetamiinin vaikutuksen alaisena. Lisäksi mies oli ajokiellossa. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Hämeenlinna. 33-vuotias mies kuljetti henkilöautoa, johon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet ajokiellon aikana kannabiksen vaikutuksen alaisena puoli yhdeksän aikaan torstai-iltana. Miehen kuljettamaan autoon tehtiin paikanetsintä ja etsinnässä autosta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Autoon kiinnitettyjä kilpiä epäillään anastetuiksi.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja näpistykseen. Toimenpiteiden jälkeen mies passitettiin vankilaan suorittamaan vankeusrangaistusta, josta hänet oli etsintäkuulutettu.

Hämeenlinna. Hätäkeskus ilmoitti poliisille puoli yhden aikaan yöllä, että tiellä 10 Hämeenlinnan suuntaan tulee erittäin epävarmasti kulkeva auto. Auto oli ilmoituksen mukaan käynyt useasti vastaantulevien ajokaistalla. Partio tapasi auton, jota kuljetti 23-vuotias nainen. Hän oli selkeästi tokkurainen ja hänelle tehtiin huumepikatesti, joka oli positiivinen amfetamiinille. Lisäksi hänelle ei ollut ajo-oikeutta.

Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Loppi. Partio tapasi 35-vuotiaan miehen kuljettamassa henkilöautoa Lopen Kantatiellä puolenyön jälkeen. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinin osalta.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Aiheeseen liittyen