perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Huumekuski varastetulla autolla poliisin piikkimattoon

Tampere. Poliisipartio havaitsi Tampereen Multiojankadulla klo 01.35 auton, mikä oli ilmoitettu anastetuksi. Autossa oli kiinni siihen kuulumattomat rekisterikilvet. Ajoneuvo päätettiin pysäyttää, mutta sen kuljettaja lähti huomattavaa ylinopeutta käyttäen pakenemaan poliisia Lempääläntietä pitkin Lempäälää kohti.

Pysäyttämiseen jouduttiin lopulta käyttämään piikkimattoa, johon pakenevan ajoneuvon kuljettaja ajoi Kuljuntien ja Lopentien risteyksessä. Ajo jatkui kuitenkin edelleen, mutta kuljettaja pysäytti autonsa käännyttyään Savontieltä Kalliokummuntielle. 1980-luvulla syntynyttä mieskuljettajaa epäillään mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT