perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Huvilaa kohti ammuttiin ja rakennus sytytettiin tuleen, mutta perhe pelastui

Ruotsi. Uddevallassa Herrestadissa sijaitsevan huvilan asukkaat heräsivät viime yönä 21.10. kello 02.00 siihen, että rakennus oli tulessa ja tekivät siitä hälytyksen.

Palopaikalle saapunut poliisipartio havaitsi suuren määrän luodinreikiä talon etuovesta ja ikkunasta.

Poliisin mukaan kiinteistöön on ammuttu10–15 laukausta. Koko perhe oli kotona, mutta yläkerrassa, jonne luodit eivät osuneet.

-Talossa oli tapahtumahetkellä kaksi aikuista ja useita lapsia, sanoo läntisen piirin poliisin tiedottaja Stefan Gustafsson.

Poliisilla on epämääräistä tietoa paikalla nähdyistä ajoneuvoista, mutta on liian aikaista vahvistaa sitä, Stefan Gustafsson sanoo.

Meneillään on rikospaikan tekninen tutkimus ja myös asukkaita kuullaan. Vielä ei tiedetä minkälaisia uhkia perheeseen kohdistuu, ennen kuin heitä kuullaan. Kaikki paikalla olleet selvisivät tästä tapahtumasta fyysisesti vahingoittumina.

Asiasta kirjoittaa aamun SVT Nyheter.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT