tiistai, 16 huhtikuun, 2024

Ilja Janitskin on tuotu Andorrasta Suomeen poliisivankilaan

MV-lehden perustaja Ilja Janitskin on tuotu viime yönä Andorrasta Suomeen. Janitskin on tällä hetkellä poliisivankilassa Helsingissä. Helsingin käräjäoikeus päättää vankeuden jatkamisesta ensi viikolla.

Janitskinia epäillään muun muassa törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, salassapitorikoksista, rahankeräysrikoksista ja rahapelirikoksista.

– Esitutkinta on loppuvaiheessa, mutta edelleen kesken. Hieman ennen Janitskinin luovuttamista Suomeen poliisille selvisi, että anonymiteetin turvin toimineita henkilöitä on syytä epäillä osin samoista ja muista samaan rikoskokonaisuuteen liittyvistä rikoksista. Tämä saattaa vaikuttaa esitutkinnan kestoon, sanoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Harri Saaristola Helsingin poliisilaitokselta.

– Janitskinin kuulustelut aloitetaan mahdollisimman pian. Muiden epäiltyjen kuulustelut on jo suoritettu. Myös he ovat olleet aiemmin eri tehtävissä MV-lehdessä. He ovat kuitenkin toimineet koko ajan nimimerkkien suojissa. Sen enempää emme voi tässä vaiheessa heistä kertoa, Saaristola jatkaa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT