perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Ilmoitettu kompastuminen osoittautui poliisitutkimuksessa puukotukseksi

Joensuun poliisi on suorittanut esitutkintaa tapauksessa, jossa 37-vuotiaan joensuulaisen naisen epäillään lyöneen 41-vuotiasta joensuulaista miestä teräaseella olkapäähän. Asiaa on tutkittu törkeä pahoinpitely -rikosnimikkeellä.

Poliisi sai 2.10.2018 hieman ennen klo 14 ilmoituksen Joensuun Marjalassa sijaitsevalta huoltoasemalta. Ilmoituksen mukaan huoltoasemalla asioinut mies oli kompastunut ja veitsi oli ilmoituksen mukaan osunut miehen olkapäähän.

Tapahtumapaikalla suoritetuissa alustavissa puhutuksissa sekä myöhemmin tehdyissä kuulusteluissa kävi ilmi, että tapauksen asianomistaja ja rikoksesta epäilty olivat olleet yhdessä syömässä huoltoaseman tiloissa. Aivan yllättäen nainen oli lyönyt teräaseella miestä olkapäähän. Teko oli tallentunut myös huoltoaseman valvontakameratallenteisiin.

Nainen on esitutkinnassa myöntänyt toimineensa kuvatulla tavalla. Esitutkinnassa on ilmennyt, että pariskunnalla oli ollut riitaa aiemmin päivällä, mutta muuta motiivia yllättävälle ja väkivaltaiselle käytökselle esitutkinnassa ei selvinnyt. Alkoholilla oli oma osuutensa tapahtumienkulussa.

Tapauksen esitutkinta on nyt valmistunut ja tapaus etenee syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon. Rikoksesta epäilty nainen on ollut pidätettynä esitutkinnan aikana.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT