torstai, 10 lokakuun, 2024

Imatralaiseen kouluun kohdistunut uhkaus osoittautui perättömäksi

Imatra. Poliisi on selvittänyt Mansikkalan kouluun kohdistunutta uhkausta ja todennut, että konkreettista uhkaa ei ole. Uhkaus oli julkaistu Jodelissa.

Tilanne on nyt ohi ja koulupäivä Mansikkalassa voi jatkua turvallisin mielin, tiedottaa poliisi.

-Asiaa tutkittiin läpi illan ja yön. Aamulla saimme selville uhkausviestin epäillyn lähettäjän ja olemme puhuttaneet häntä asiasta. Uhkaus on ollut perätön eikä aiheuta vaaraa, kertoo komisario Harri Horttanainen Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta.

Tilanne koululla on ollut aamun ajan rauhallinen ja opetus on ollut käynnissä tavalliseen tapaan. Paikalla oli varmuuden vuoksi poliiseja turvaamassa koulupäivää. Poliisi kiittää Mansikkalan koulun ja kaupungin henkilöstöä saumattomasta yhteistyöstä asian selvittämiseen liittyen.

Poliisi on käynnistänyt uhkaavasta viestistä esitutkinnan ja tapauksesta tiedotetaan mahdollisesti tutkinnan edetessä.

Horttanainen muistuttaa, että poliisi ottaa uhkaukset aina vakavasti.

-Jos havaitsemme uhkauksen, me otamme sen todesta ja toimimme sen mukaisesti. Nämä ovat vakavia asioita ja tällaiset tapaukset selvitetään aina.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT