maanantai, 7 heinäkuun, 2025

Imatran ajojen aloituspäivä sujui poliisin näkökulmasta rauhallisesti

Imatra. Imatran ajot alkoi torstaina 3.7. avajaisilla ja paraatiajolla. Poliisin näkökulmasta tapahtuman aloitus sujui rauhallisesti, eikä merkittäviä järjestyshäiriöitä kaupungilla ollut. Saapumisliikenteen odotetaan vilkastuvan tänään perjantaina, tiedottaa poliisi.

Poliisi valvoi torstaina liikennettä Imatralle johtavilla pääteillä sekä kaupunkialueella. Pääpaino oli ajotapojen sekä kuljettajien ajokunnon valvonnassa.

– Liikennemäärät olivat eilen jo kasvamaan päin Imatran suuntaan. Ja tänään varmasti vilkastuu, todetaan liikennepoliisista.

Liikennekäyttäytyminen tien päällä on ollut tähän mennessä maltillista paria poikkeusta lukuun ottamatta: yksi autonkuljettaja menetti ajo-oikeutensa valtatiellä ylinopeuden takia ja Imatran kaupunkialueella ajo-oikeutensa menetti yksi mopoilija mopolla keulimisen takia.

Myös Imatran ajojen avajaiset kaupungin keskustassa sujuivat asiallisesti, eikä juhlakansa aiheuttanut poliisille erityisesti häiriötehtäviä, vaikka yleisöä paikalla melko runsaasti olikin.

Rikoksia ei alueella tapahtunut normaalista arki-illasta poikkeavaa määrää. Imatran ajojen lähtösuoran suljetulla alueella sijaitsevaan koppiin murtauduttiin yön aikana. Poliisi oli paikalla nopeasti ja epäilty tekijä saatiin kiinni.

Poliisi on vahvasti läsnä koko viikonlopun ajan Imatralla turvaamassa yhdessä tilaisuuden järjestäjien sekä muiden viranomaisten kanssa onnistuneen ja turvallisen tapahtuman.

– Suurimmat yleisömassat taitavat olla vielä tulossa paikan päälle. Toivomme tietysti, että ihmiset osaavat nauttia moottoriurheilusta oheistapahtumineen asiallisesti ja hyvällä fiiliksellä ilman ylilyöntejä, toteaa komisario Ilari Saarikivi Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen tilannekeskuksesta.

Kuvituskuva.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT