perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Itä-Suomessa vuoden vaihtuminen työllisti poliisia hälytystehtävien merkeissä

Itä-Suomi. llan edetessä kohti vuoden vaihdetta poliisille tuli ympäri Itä-Suomea useita hälytystehtäviä. Tehtävät painottuivat häiriötehtäviin, missä osittain oli mukana ilotulitteiden ampuminen, tiedottaa poliisi.

Alkuilta oli vielä Itä-Suomessa poliisin näkökulmasta rauhallinen, mutta noin klo 20 aikaan illalla tehtävien määrä alkoi kasvamaan ympäri Itä-Suomea.

Ympäri Itä-Suomea poliisia työllisti uuden vuoden vaihtumisen juhlinnan keskellä useat häiriökäyttäytymiset julkisilla paikoilla ja kotihälytystehtävillä. Useampaan näistä liittyi mukaan alkoholi ja ilotulitusraketit. Puolen yön jälkeen partioita työllisti ihmisten väliset riidat, mitkä olivat joissakin tapauksissa yltyneet tappeluiksi.

Ilotulitteista tuli etenkin Etelä- ja Pohjois-Savossa ilmoituksia, että raketteja ammutaan ihmisiä, rakennuksia ja muuta materiaalia kohti aiheuttaen vahinkoa. Osassa tilanteissa mukana oli alkoholi, tai ampujat olivat alaikäisiä.

Ilotulituksien, häiriökäyttäytymisien sekä kotihälytysten lisäksi poliisi työllisti etenkin vahingonteot sekä haja-asutusalueilla erilaiset liikennetehtävät. Pääasiassa näitä olivat tieltä ulossuistumiset tai päihtyneenä ajamiset.

Poliisi valvoi tehostetusti Kuopion Tahkon alueella uuden vuoden juhlintaa. Poliisille tuli Nilsiän alueelle muutamia kotihälytys- ja liikennetehtäviä.

Juuassa tapahtui lauantaina 31.12.2022 alkuillan aikana henkilöauton ja mopoauton peräänajo. Henkilöauton kuljettaja oli ajanut valottoman mopoauton perään noin 80 km/h vauhdista. Mopoauton kuljettaja loukkaantui törmäyksessä vakavasti. Henkilöauton kuljettajalle tehty huumepikatesti näytti positiivista huumausaineiden käytölle.

Kuopiossa, Mikkelissä ja Joensuussa poliisi painotti yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaa kaupunkien keskusalueille hälytystehtävien lomassa. Haja-asutusalueilla poliisipartiot tekivät liikennejuopumus- ja ajotapavalvontaa.

Aamuyötä kohti mentäessä hälytystehtävien määrä rauhoittui Itä-Suomen alueella.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT