perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Kadonneeksikin epäilty Eurojackpot-kuponki on lunastettu

Suomen kaikkien aikojen suurin rahapelivoitto on lunastettu tällä viikolla Veikkauksen pääkonttorista Helsingistä. Loimaan Prismassa pelattu Eurojackpotin rivi toi voittajille yhteensä noin 90 miljoonaa euroa.

Voittajat olivat yhteydessä Veikkaukseen ja kävivät pääkonttorilla kuittaamassa rahat tileilleen tällä viikolla. He ehtivät sulatella asiaa ennen rahojensa lunastamista lähes kolme kuukautta.

Voittajia on yhteensä neljä. He ovat kotoisin Varsinais-Suomesta. Jokaisen voitto-osuus alavoittoineen on 22 504 200 euroa.

Peli oli ostovaiheessa jaettu viiteen osaan. Jokaisella voittajalla oli porukkapelistä yksi osuus ja lisäksi yksi neljäsosa viidennestä osuudesta.

Voittajille tarjottiin pääkonttorilla juhlan kunniaksi leivoskahvit kuohuvan juoman kera. Nelikko oli edelleen voitosta hämillään ja sanoo tahtovansa pitää onnenpotkustaan erittäin matalaa profiilia. Elämä jatkuu raiteillaan, vaikka tilille tipahtikin nyt reippaampi summa rahaa.

– Piti saada riittävästi aikaa jäsentää ajatuksia tästä asiasta, voittaja perusteli Veikkaukselle, miksi voitto lunastettiin vasta nyt.

Lähde: Savon Sanomat

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT