perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Kadonneen Heikki Piiroisen pyörä löytyi järvestä

Joensuu. Poliisi suoritti yhdessä vapaaehtoisen pelastuspalvelun ja yhteistyöviranomaisten kanssa Joensuun Kiihtelysvaarassa 8.6.2018 kadonneen Heikki Piiroisen etsintöjä sunnuntai-iltaan saakka. Heikki Piiroista ei löydetty ja etsinnät muuttuvat henkeä pelastavasta etsinnästä niin sanotusti tutkintapainotteiseksi.

Sunnuntaina iltapäivästä sukeltajat löysivät Heikki Piiroisen käyttämän polkupyörän vedestä Melakkojärvestä. Etsintöjä alueelle suunnattiin sen vuoksi, koska Heikki Piiroisen silmälasit löytyivät tieltä läheltä vesistöä.

Poliisi Käynnistää vesistöetsinnät alueella selvittääkseen, onko Heikki Piiroinen päätynyt veteen. Tarkkaa löytymispaikkaa ei kerrota, sillä etsinnässä käytetään apuna myös koiria ja alue pyritään rauhoittamaan turhalta liikkumiselta ennen etsintöjen käynnistämistä.

Tapauksessa ei ole syytä epäillä rikosta. Heikki Piiroisesta pyydetään havaintoja Melakkojärven läheisyydestä 8-10.6 väliseltä ajalta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT