lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Kadonneen nunnan jatkoetsinnät tuloksettomia

Nunna Irmeli Vuolteen etsintää jatkettiin Heinävedellä ma 28. – ke 30.5. Uusia havaintoja ei tullut.

Etsintään osallistui 4 poliisin ruumiskoira ohjaajineen. Koiria oli Varkaudesta, Jyväskylästä, Raumalta ja Turusta.

Etsintä suoritettiin pääasiassa reittietsintänä viimeisestä varmasta havainnosta edelleen pohjoiseen tarkastamattomalle alueelle. Etsinnät suunnattiin Kalamäen tasalta kohti Ranta-Kosuluaa.

Etsintää kohdennettiin myös vesitöihin. Alueella olevia lampia etsittiin rannalta käsin koiran kanssa ja Juojärven rantaviivaa useita kilometrejä veneellä ja koiralla.

Etsitty alue käsitti kymmeniä kilometrejä metsäautoteitä, rantaviivaa kymmenkunta kilometriä ja kokonaisuudessaan etsitty alue oli noin 5 x 5 km kokoinen.

Tapaus on edelleen auki, tutkimuksia jatketaan. Asiaan ei edelleenkään epäillä liittyvän rikosta, kyseessä on kadonneen henkilön etsintä.

Lisätarkastuksia tullaan vielä alueella tekemään erikseen mietittävien suunnitelmien pohjalta. Laajamittaisen etsinnän tarve harkitaan erikseen, nyt alkaa olla tehty se, mikä näillä tiedolla ja resursseilla on tehtävissä.

Poliisi pyytää edelleen tapaukseen liittyviä havaintoja.

Heinävedellä nunna kadoksissa

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT