perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Kahden rikollisverkoston välillä sovittiin tulitauko hautajaisten ajaksi Göteborgissa

Ruotsi. Sata ihmistä osallistui kahden rikollisjärjestön väliseen mellakkaan reilu viikko sitten Hjällbon alueella Göteborgissa. Vain kaksi päivää myöhemmin 44-vuotias mies ammuttiin. Aftonbladetille toimitettujen tietojen mukaan kahden rikollisverkoston välisessä ristiriidassa on nyt sovittu väliaikainen tulitauko siihen saakka kunnes viimeisin uhri on haudattu.

– Vastatoimien riski on silti aina olemassa, ja olemme ottaneet tämän huomioon, sanoo Länsi-alueen poliisin tiedottaja Thomas Fuxborg lehdelle.

Kaksi päivää mellakoiden jälkeen 44-vuotias mies ammuttiin Hjällbon myymälänsä ulkopuolella ja kaksi muuta miestä haavoittui. Kuolemaan johtanut ampuminen tapahtui siitä huolimatta, että poliisi valvoi paikanpäällä aluetta.

Ammutulla miehellä ei tiedetä olleen rikollista taustaa. Ainoa asia mikä häntä kyseiseen klaaniin yhdisti, oli sama sukunimi.

Aftonbladetille toimitettujen tietojen mukaan verkostojen välillä on tällä hetkellä väliaikainen tulitauko, kunnes viimeisin uhri on haudattu.

Samaan aikaan on kuitenkin olemassa vaara, että rikollisverkostojen välillä puhkeaa uusi väkivalta.

– Kostoriski on aina olemassa. Olemme ottaneet tämän huomioon, jotta voimme estää ja pysäyttää sen, sanoo Thomas Fuxborg.

– Tilanne voi räjähtää milloin vain. Kyse on siitä, missä nämä ihmiset osuvat vastakkain. Se voi yhtä hyvin tapahtua toisessa osassa kaupunkia, mutta olemme päättäneet lopettaa tämän ja estää väkivallan jatkumisen, hän sanoo.

Poliisi kuvailee tällä hetkellä tilanteen rauhalliseksi. Tänään maanantaina 7.6. he tekevät päätöksen siitä, jättääkö poliisi edelleen ylimääräisiä resursseja alueelle.

Yksi henkilö on pidätetty epäiltynä 44-vuotiaan miehen murhasta. Häntä epäillään myös murhayrityksestä ja törkeästä aserikoksesta.

Kolme henkilöä pidätettiin viime viikolla epäiltyinä väkivaltaisen mellakan järjestämisestä. Myös neljättä henkilöä etsitään samasta syystä, kertoo poliisi Aftonbladetille.

Kuva: Aftonbladet.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT