tiistai, 7 toukokuun, 2024

Kahta ammuttiin autoon Tukholmassa – toinen kuoli, toiselle vakavia vammoja

Ruotsi. Kahta nuorta miestä ammuttiin eilen illalla 12.11. autoon Kälvestassa Länsi-Tukholmassa. Toinen heistä on kuollut ja toinen on sairaalahoidossa vakavien vammojen vuoksi, uutisoivat SVT Nyheter ja Aftonbladet.

Poliisi sai hälytyksen perjantai-iltana kello 21.14, kun useat ihmiset kuulivat laukauksiksi koettuja pamahduksia.

Poliisin saapuessa paikalle miehet löydettiin ammuttuina autosta. Toinen heistä, 20-25-vuotias, kuoli paikalla vammoihinsa. Toinen, 17-20-vuotias, toimitettiin hoitoon vakavia vammoja saaneena, lehdet kertovat.

Poliisi teki yöllä paikalla teknisen tutkinnan. He ovat myös tehneet kotietsintöjä ja kuulustelleet todistajia, kertoo Tukholman alueen poliisin tiedottaja Per Fahlström. Varhain lauantaiaamuna tekninen tutkinta saatiin päätökseen ja tiesulut poistettiin.

– Lisäämme poliisin läsnäoloa alueelle, osin turvallisuutta luovista syistä, mutta myös lisätiedon saamiseksi, Fahlström sanoo.

Rikospaikka on asuinalue, jossa on sekä rivitaloja että omakotitaloja. Vielä on epäselvää, oliko auto liikkeessä, kun miehiä ammuttiin, vai oliko se pysäköity.

Poliisi sanoo, ettei ole vielä mahdollista selvittää, onko ampumisella yhteyksiä aikaisempiin, samankaltaisiin tapahtumiin, eikä halua kertoa, onko miehillä yhteyksiä jengirikollisuuteen.

Rikosnimikkeinä tutkinnassa on murha ja murhan yritys.

Kuva: SVT Nyheter.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT