Norja. Molemmat puukotetut naiset ovat Bergenin kunnan Navin (työvoimatoimisto) työntekijöitä. He  joutuivat hyökkäyksen kohteeksi keskustelun aikana Nav Årstadin toimistossa Danmark plassilla Bergenissä, kertoo NRK Nyheter.

Poliisi sai maanantaina20.9. kello 10.02 ensimmäisen hätäpuhelun puukotuksesta.

Loukkaantuneet naiset vietiin Haukelandin yliopistolliseen sairaalaan, mutta toisen henkeä ei voitu pelastaa.

Epäilty syyllinen pidätettiin kaupungissa. Pidätyksen kerrottiin tapahtuneen ilman draamaa. Mies on 30 -vuotias, hän on ulkomaalainen, mutta Norjan kansalainen. Mies tuli Norjaan vuonna 2011 ja sai Norjan kansalaisuuden vuonna 2019, kertoo NRK.

Puukottajaa syytetään murhasta ja vakavista ruumiinvammoista. Hän on vangittuna Bergenin poliisiasemalla. Tiistaina 21.9. hänet määrätään vangittavaksi.

– Tutkimuksessa selvitetään, mitä on tapahtunut ja miksi. Tämä tapahtuu kuulustelujen, etsintöjen ja muun tyyppisten teknisten tutkimusten avulla. Olemme vasta tutkinnan alussa, joten on monia kysymyksiä, joihin emme voi vastata nyt, sanoo poliisitarkastaja Morten Ørn tiedotusvälineille.

NRK:n mukaan  jo aiemmin on otettu käyttöön erilaisia toimia työntekijöiden turvallisuuden varmistamiseksi. Bergenin kunnan työntekijöillä on ollut monia uhkaavia ja väkivaltaisia tilanteita, jotka liittyvät Nav-toimistoon Danmarks plassilla, uutisessa kerrotaan.

Kuva: NRK Nyheter.

Aiheeseen liittyen