lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Kaksi ammattimaista kannabiskasvattamoa löytyi Lahdessa – 3 henkilöä pidätetty

Lahti. Hämeen poliisilaitos teki Lahdessa maanantaina 17.6. neljä etsintää. Etsinnässä löytyi kaksi ammattimaista kannabiskasvattamoa. Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella kasvatus on ollut ammattimaista, joissa molemmissa oli kyse yli sadan kannabiskasvin kasvattamisesta. Tehdyn esitutkinnan perusteella kasvatus on jatkunut näissä paikoissa pidempään. Kasvatuksella on saatu huomattavia määriä satoa.

Poliisi on ottanut kiinni ja Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut kolme henkilöä, joita epäillään todennäköisin syin tähän Lahdessa tapahtuneeseen törkeään huumausainerikokseen. Vangitut noin 30 -vuotias nainen ja noin 30 – 40 vuotiaat miehet ovat lahtelaisia. Vangittujen miesten hallusta löytyi aseita, joista osa oli luvallisia ja yhteensä kolme luvatonta. Näistä luvattomista aseista yksi on aikaisemmin ilmoitettu asuntomurron yhteydessä anastetuksi.

Juttukokonaisuuden tutkinnan keskeneräisyyden vuoksi esitutkinnasta ei tässä vaiheessa voida antaa yksityiskohtaisempia tietoja.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT