torstai, 28 maaliskuun, 2024

Kaksi ketjukolaria Kotkassa torstaina vaativissa liikenneolosuhteissa

Kotka. Torstaina 21.1. Kotkan Jumalniemessä valtatie 7:n liittymissä tapahtui kaksi ketjukolaria. Ensimmäisen kolarin aiheutti tilanne, jossa jonon ensimmäisen auton kuljettaja joutui hidastamaan vauhtiaan tiellä havainneensa esteen takia. Seuraavan auton kuljettaja jarrutti ja säilytti autonsa hallinnan, mutta kolmantena tulleen auton kuljettaja ei pystynyt välttämään törmäystä.  Kaikki kolme autoa vahingoittuivat lievästi, henkilövahinkoja ei kolarissa sattunut. Poliisi tutkii kolaria liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Kotka. Seuraava ketjukolari tapahtui lähes välittömästi edellisen jälkeen. Alkutilanne oli yhteneväinen aiempaan kolariin. Jonon ensimmäisen auton kuljettaja väisti tiellä ollutta estettä hidastaen vauhtiaan niin, ettei kolmen seuraavan auton kuljettajat kyenneet välttämään peräänajoja. Kaikki kuljettajat selvisivät vahingoittumattomina törmäyksestä, mutta autoista kahdelle jouduttiin tilaamaan hinausautot niiden poiskuljettamiseksi onnettomuuspaikalta. Poliisi tutkii kolaria liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Kuvituskuva, ei liity tapauksiin.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT