lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Kaksi miestä ryösti taksinkuljettajan Lahdessa – tekijät vangittiin tänään

Lahti. Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut kaksi päijäthämäläistä miestä epäiltynä törkeästä ryöstöstä. Vuonna 1999 ja 2002 syntyneet miehet lähtivät taksin kyytiin maanantaina 23.3. noin kello kymmenen aikaan Lahdessa.

Ajon aikana miehet uhkasivat kuljettajaa ja vaativat tältä omaisuutta. Ryöstösaalis oli vähäinen ja ryöstön jälkeen tekijät poistuivat paikalta. Tämän jälkeen taksinkuljettaja hälytti apua ja poliisi sai tekijät kiinni hetken kuluttua. Taksiryöstön uhriksi joutunut päijäthämäläinen, vuonna 2000 syntynyt mies ei loukkaantunut ryöstön yhteydessä.

Törkeän ryöstön minimirangaistus on kaksi vuotta ja maksimirangaistus kymmenen vuotta vankeutta. Syytteennoston määräpäivä 30.6.2020.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT