Länsi-Uudenmaan poliisi on selvittänyt huhtikuussa 2024 alkanutta valepoliisirikosten sarjaa. Kaksi rikoksista epäiltyä miestä vangittiin keskiviikkona 18.6.
Rikossarjassa pääasiassa Länsi-Uudenmaan ja Itä-Suomen asukkaille on soitettu tekaistusti poliisiksi esittäytyen. Rikoksista epäiltävät henkilöt ovat sepitelleet väitteitä, joiden mukaan esimerkiksi Keski-Euroopasta käsin oltaisiin anastamassa uhrin varoja.
− Soittajat ovat tarjonneet uhreille rikosten estämiseksi turvatilejä, jotka ovat tietenkin todellisuudessa kuuluneet rikokseen liittyville henkilöille. Tämänhetkisen analyysimme mukaan rikoskokonaisuudessa on kyetty huijaamaan kansalaisilta reilusti yli 150 000 euroa, joista suurin osa on kateissa, kertoo rikoskomisario Janne Saari.
Rikossarjan tutkinnan edetessä on selvinnyt, että rikoksiin keskeisesti epäillyt henkilöt poistuivat Suomesta Espanjaan. Rikossarjan rikokset jatkuivat poliisin tämänhetkisen käsityksen mukaan Espanjasta käsin.
− Poliisi kuitenkin otti lauantaina 14.6. Ruotsista Suomeen saapuvalta laivalta kiinni kaksi noin 21–23-vuotiasta miestä, jotka olivat aiemmin Suomesta Espanjaan poistuneet. Selvitämme nyt heidän osuuttaan rikossarjaan ja Espanjasta käsin tehtyihin huijaussoittoihin. Käräjäoikeus vangitsi miehet epäiltynä törkeistä petoksista 18.6. Toinen keskeinen tutkinnan suunta liittyy turvatileihin eli epäiltyihin, joiden tileille asianomistajat ovat varojaan siirrelleet. Poliisilla selvittää kesän mittaan heidän roolejaan rikoskokonaisuudessa, Saari sanoo.