tiistai, 16 huhtikuun, 2024

Kaksi räjähdystä yöllä Ruotsin Halmstadissa – asuntoa tulitettiin Malmössa

Ruotsi. Vallåsin asuinalueella Halmstadissa tapahtui  yön aikana kaksi räjähdystä, kertoo SVT Nyheter.

Hälytys tuli 3.10. kello 01:00 ja poliisipartion saapuessa paikalle havaittiin, että kahden porraskäytävän sisäänkäyntien ovissa oli tapahtunut jonkinlainen räjähdys. Lähistön asukkaat olivat heränneet kahden räjähdyksen ääniin.

Poliisin mukaan räjähdykset tapahtuivat muutaman minuutin välein kahdessa paikassa, jotka eivät ole  kaukana toisistaan.

– Kaksi ovea on tuhottu kahdella pienellä kotitekoisella pommilla, jotka ovat räjähtäneet niiden edessä, kertoo poliisin tiedottaja Thomas Fuxborg SVT:lle.

Yön aikana pommintorjuntaryhmä oli paikalla tutkimassa räjähdyksiä ja aluetta. Kukaan ei loukkaantunut. Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan yleisestä tuhovaarasta.

Poliisi on eristi kohteet teknisen esitutkinnan ajaksi.

***

Malmö. Poliisi kertoo, että joku on ampunut yön aikana asuntoa Malmössä. Kukaan ei loukkaantunut ammuskelussa.

Ketään ei ole pidätetty. Poliisi on ollut paikalla yöllä ja jatkaa aamulla tapauksen tutkintaa.

Muut olosuhteet tapauksen suhteen ovat epäselviä, toteaa Aftonbladet.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT