lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Kaksi törkeää pahoinpitelyn yritystä sunnuntaiyönä Polvijärven keskustassa

Polvijärven keskustassa sijaitsevaan yksityisasuntoon tunkeutui sunnuntai ja maanantain välisenä yönä mies teräaseen kanssa. Tämän ilmoituksen jälkeen yhteys hätäkeskukseen katkesi.

Paikalle rientäneille poliisipartioille selvisi, että polvijärveläinen vuonna 1969 syntynyt mies oli yrittänyt tunkeutua entuudestaan tuntemansa vuonna 1978 syntyneen naisen asuntoon teräaseen kanssa. Mies oli yrittänyt lyödä teräaseella naista asunnon ulko-ovella, mutta nainen oli saanut väistettyä iskun. Tämän jälkeen asunnosta oli tullut ulos vuonna 1977 syntynyt mies, jota rikoksesta epäilty oli yrittänyt lyödä samaisella teräaseella siinä onnistumatta. Asianomistaja oli väistänyt iskun ja tuupannut rikoksesta epäillyn lumihankeen sekä poistunut takaisin asuntoon. Tämän jälkeen rikoksesta epäilty oli poistunut tapahtumapaikalta ja matkalla hän oli heittänyt tekovälineenä käyttämänsä teräaseen lumihankeen, josta poliisi löysi sen myöhemmin.

Teon motiiviksi epäillään vanhoja kaunoja osallisten kesken. Rikokseseta epäilty oli tapahtuma-aikaan vahvasti päihtynyt.

Vaikka asianomistajille ei aiheutunut tapahtumissa vammoja, tapausta tutkitaan kahtena törkeän pahoinpitelyn yrityksenä. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi tänään poliisin vaatimuksesta miehen todennäköisin syin epäiltynä tekoihin. Miehellä on runsaasti entisyyttä väkivaltarikoksista, joista osa on tehty teräaseella.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT