lauantai, 22 kesäkuun, 2024

Kaksi törkeää väkivallantekoa viime viikolla Kuopiossa – toiseen liittyi vapaudenriisto

Kuopio. Poliisi kertoo tutkivansa kahta Kuopion keskustassa viime viikolla tapahtunutta törkeää väkivallantekoa.

Viikko sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 30.-31.7.2023 yksityisasunnossa Kuopion keskustassa kolmen miehen epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään pahoinpitelyyn sekä törkeään vapaudenriistoon. Rikosten uhri on noin 20-vuotaias kuopiolainen mies, jota epäillyt tekijät olivat pitäneet väkisin asunnossa ja pahoinpidelleet tätä useiden tuntien ajan.

Pahoinpitelyssä oli käytetty nyrkkien lisäksi useita erilaisia astaloita sekä teräasetta. Uhrilla todettiin olevan pahoinpitelyn jäljiltä useita teräaseen viiltoja sekä murtumia. Poliisi sai epäillyt tekijät kiinni saman yön aikana. Tekijät ja uhri olivat toisilleen entuudestaan tuttuja.

Pohjois-Savon käräjäoikeus on vanginnut 3.8.2023 poliisin esityksestä leppävirtalaisen vähän yli 20-vuotiaan miehen sekä kuopiolaisen niin ikään vähän yli 20-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä tutkittavana oleviin rikoksiin. Edellä kerrottujen rikosnimikkeiden lisäksi tapausta tutkitaan rikosnimikkeillä törkeä ryöstö, laiton uhkaus sekä huumausainerikos. Asiassa on nostettava syyte viimeistään 06.10.2023.

Torstai-iltana miehen epäillään lyöneen toista miestä teräaseella ylävartaloon   

Torstai-iltana 3.8.2023 poliisi sai Hätäkeskuksen kautta tiedon, että Kuopion keskustassa miestä oli puukotettu ylävartaloon ja tekijä oli poistunut paikalta. Teko oli tapahtunut erään kerrostalon porraskäytävän edustalla.

Puukotuksen uhri noin 40-vuotias Kuopiossa asuva mies sai teossa sairaalahoitoa vaativat vammat, mutta hänellä ei ollut välitöntä hengenvaaraa. Poliisi tavoitti epäillyn tekijän, 77-syntyneen kuopiolaisen miehen myöhemmin samana iltana kävelemästä Savilahdessa.

Pohjois-Savon käräjäoikeus on vanginnut 7.8.2023 poliisin esityksestä kuopiolaismiehen todennäköisin syin epäiltynä tapon yritykseen. Asiassa on nostettava syyte viimeistään 27.10.2023.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT