perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Kansainvälisen petoskokonaisuuden esitutkinta valmistui – rikoshyöty noin 169 000 euroa

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan jutussa, jossa suomalaisesta suuresta elektroniikkamyymälästä tehtiin lukuisia ostoja todennäköisesti anastetuilla tai kopioiduilla yhdysvaltalaisilla luottokorteilla.

Ostot tehtiin syksyllä 2018, ja niiden rikoshyöty oli noin 169 000 euroa. Helsingin poliisi teki pitkäkestoisessa esitutkinnassa yhteistyötä Viron, Espanjan, Italian ja Yhdysvaltojen poliisin kanssa.

Epäillyt perustivat suomalaiseen elektroniikkaa myyvään verkkokauppaan 35 asiakastiliä todellisten tai keksittyjen henkilöiden nimissä. He tilasivat asiakastileillä elektroniikkaa, ja tilauksista suurin osa oli älypuhelimia.

Tilaukset maksettiin yhdysvaltalaisen pankin myöntämillä luottokorteilla. Luottokorttien omistajat ovat yhdysvaltalaisia yksityishenkilöitä, ja korttitietoja käytettiin ilman omistajien lupaa. Esitutkinnassa ei ole selvinnyt, miten luottokorttitiedot ovat päätyneet rikoksesta epäiltyjen haltuun.

Tilauksia noudettiin 64 kappaletta ja 112 tilausta jätettiin noutamatta tai peruttiin. Rikossaaliiksi saadut puhelimet toimitettiin poliisin arvion mukaan pääosin ulkomaille.

Maksupalvelulain muutos ei estä petosten tekemistä

Rikoksesta epäiltyihin on esitutkinnan aikana kohdistettu pakkokeinoja useissa eri maissa. Neljä henkilöä on ollut vangittuna. Epäillyt ovat Suomen, Viron, Venäjän, Uzbekistanin ja Hollannin kansalaisia, joista osa asuu Suomessa ja osa ulkomailla.

– Rikoskokonaisuus on esimerkki kansainvälisestä, ammattimaisesta petosrikollisuudesta. Digitalisaatio ja globalisaatio mahdollistavat petosten tekemisen etänä, rajojen yli ja siten, että eri henkilöt toteuttavat rikoksen eri vaiheita. Anastettujen tai kopioitujen maksukorttien tietoja myydään esimerkiksi Tor-verkossa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ville Kiviniemi.

Täysin vastaavan rikoskokonaisuuden toistamisen ei pitäisi olla enää mahdollista Suomessa. Suomalaisissa verkkokaupoissa käytetään nykyään vahvaa sähköistä tunnistautumista maksupalvelulain uudistuksen myötä. Toisin sanoen pelkät maksukortin tiedot eivät nykyään riitä sähköiseen maksamiseen. Petokset ovat kuitenkin edelleen mahdollisia.

– Maksukorttitietojen sijaan petoksissa hyödynnetään sellaisia lasku- ja osamaksupalveluita, jotka eivät edelleenkään vaadi asiakkaan vahvaa sähköistä tunnistautumista, Kiviniemi kertoo.

Tapaus etenee syyteharkintaan 21 henkilön osalta. Heitä epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta ja törkeästä petoksesta, tiedottaa Helsingin poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT