perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Kauhavalla vakavan onnettomuuden ainekset – hevosvaunu irtosi vetoautosta

Poliisi sai maanantaina illalla ilmoituksen usean ajoneuvon liikenneonnettomuudesta Kauhavalla VT19:sta. Poliisin alustavassa tutkinnassa kävi selville, että henkilöauto ja sen perään kytkettynä ollut hevoskuljetusvaunu oli ennen onnettomuutta kääntynyt Kauhavatieltä vasemmalle VT19:ta kohti etelää.

Muutaman sadan metrin ajon jälkeen hevoskuljetusvaunu oli irronnut vetoautosta ja törmännyt vastaantuleviin ajoneuvoihin vaurioseurauksin. Ensin irronnut hevoskuljetusvaunu törmäsi vastaantulevan matkailuauton vasempaan kylkeen ja siitä edelleen matkailuauton takana ajaneen henkilöauton väistöliikkeestä huolimatta sen vasempaan kylkeen. Törmäyksen voimasta em. henkilöauto suistui tien oikeaan reunaan poikittain pyörilleen.

Irronnut hevoskuljetusvaunu suistui kulkusuunnassaan vasemmalle ojaan kyljelleen. Vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin, mutta kolme ajoneuvoissa ollutta henkilöä loukkaantuivat lievästi. Ambulanssi vei heidät sairaalaan tarkistettaviksi. Päihteillä ei ollut osuutta onnettomuudessa. Hevoskuljetusvaunussa oli onnettomuuden sattuessa kyydissä traktorimönkijä. Poliisin tutkinnassa ei ole vielä selvinnyt, mikä aiheutti hevoskuljetusvaunun irtoamisen vetoauton koukusta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT