perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Kerrostaloasuntoa tulitettiin Järfällassa – pubin ulkopuolella paukuteltiin Tukholman keskustassa

Ruotsi. Poliisi löysi rakennuksen oveen ja julkisivuun ammuttuja luodinreikiä Järfällassa sijaitsevasta kerrostalosta torstaiaamuna, kertovat SVT Nyheter ja Aftonbladet.

Poliisi sai useita hälytyksiä laukauksista 12.1. vähän kello neljän jälkeen.

– Ovessa ja julkisivussa näkyy vaurioita, mutta asunnoissa olleet eivät loukkaantuneet, kertoo Tukholman alueen poliisin tiedottaja Per Fahlström lehdille.

– Kun on kyse tämäntyyppisestä vakavasta rikoksesta, katsotaan aina, voiko sillä olla yhteyttä aikaisempiin tapahtumiin, sanoo Fahlström.

Poliisi on aloittanut esitutkinnan murhan yrityksestä ja törkeästä laittomasta uhkauksesta. Ketään ei ole pidätetty.

***

Tukholma. Laukauksia ammuttiin myös pubin ulkopuolella Kungsholmenissa Tukholman keskustassa keskiviikkoiltana 11.1. kello 20.40.

– Miehen kerrotaan uhanneen aluksi henkilöä aseen kaltaisella esineellä. Sen jälkeen hän meni  ulos ravintolasta ja ampui silminnäkijöiden mukaan ilmaan, kertoo poliisin tiedottaja Rebecca Landberg lehdille.

Poliisi on saanut kuvauksen tekijästä. Tietojen mukaan kyseessä on keski-ikäinen mies, mutta he eivät voi tällä hetkellä sanoa enempää.

Uhkailtua henkilöä kuulusteltuaan poliisi luokitteli teon törkeäksi laittomaksi uhkaukseksi, törkeäksi aserikokseksi ja törkeäksi kiristykseksi.

Kuva: Aftonbladet.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT