perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Keskusrikospoliisi varoittaa niin sanotuista Hong Kong -petoksista

Keskusrikospoliisi. Poliisi varoittaa ilmiöstä, jolla suomalaisia yksityishenkilöitä on huijattu sijoittamaan jopa kymmeniä tuhansia euroja ulkomaisten tahojen järjestelemään sijoituspetoskuvioon. Poliisi on kirjannut vuosien 2013–2018 aikana noin 70 rikosilmoitusta liittyen ulkomaisiin sijoituspetoksiin. Yhteensä epäilyillä teoilla on aiheutettu tähän mennessä noin viiden miljoonan euron vahingot. Tapauksia on esiintynyt määrällisesti eniten vuosien 2013–2016 välisenä aikana, mutta uusia petostapauksia on todettu hiljaisemman ajanjakson jälkeen jälleen sekä viime että kuluvan vuoden aikana.

Vastaavanlaisia tapauksia on todettu myös muissa Euroopan maissa ja toimijoina on ollut osittain samoja tahoja. Aiheutetut vahingot ovat nousseet useisiin kymmeniin miljooniin euroihin.

Tekotapa ilmoitetuissa tapauksissa on ollut samantyyppinen: henkilöön on oltu yhteydessä puhelimitse ja englantia puhuva ulkomaisen yrityksen edustaja on tiedustellut vastaajan varallisuutta sekä sijoitustapoja. Puhelussa on tämän jälkeen kerrottu tuottavasta sijoitusmahdollisuudesta ulkomaiseen yhtiöön.

Sijoituksille on luvattu jopa 10–20 prosentin tuottoa. Sijoitettava pääoma on pyydetty maksamaan ulkomaisille pankkitileille, jotka ovat usein sijainneet Aasiassa. Useimmissa tapauksissa henkilöä on lähestytty muutaman viikon sisällä uudelleen ja pyydetty lisäsijoitusta tai -maksua, joko uuden tuottomahdollisuuden osalta tai aiempien sijoitettujen varojen vapauttamiseksi.

– Kehotamme suhtautumaan mahdollisiin yhteydenottoihin niin sanotusti maalaisjärjellä. Pelkästään sen, että merkittäviä tuottoja luvataan lyhyellä aikavälillä, olisi syytä saada arvioimaan tilannetta tarkemmin, sanoo rikoskomisario Mikko Laaksonen Keskusrikospoliisista.

Lisäksi ennen sitoutumista sijoitukseen on syytä tehdä vähintäänkin internetissä hakuja toimijoista ja heidän antamistaan yhteystiedoista. Usein internet-haut yrityksistä ja yhteystiedoista johtavat sivustoille, jotka varoittavat petollisesta toiminnasta. Näin on jo mahdollista arvioida tilanteen luotettavuutta.

Poliisi pyytää edelleen tietoja mahdollisista yhteydenotoista ja siitä, jos rikoksen epäillään jo tapahtuneen. Rikosilmoituksen voi tehdä netissä tai oman alueen poliisilaitoksessa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT