perjantai, 11 lokakuun, 2024

Kirkkonummella turhan paljon turvavöitä auki, mutta lasten turvalaitteet kunnossa

Kirkkonummi. Maanantaina 16.9. poliisi lähti Liikenneturvan kanssa tien päälle Kirkkonummella. Valvonta oli osa 16.-20.9. järjestettävää tehostettua turvavöiden ja -istuinten käytön valvontaa. Alkuviikon havainnot ovat saman suuntaisia kuin mitä aikaisemmat valvonnat ovat osoittaneet: turvavyön käyttöä laiminlyödään edelleen valitettavan paljon. Tämä korostuu havaintojen mukaan etenkin kuorma- ja pakettiautojen kohdalla.

– Esimerkiksi valvoessamme Ämmässuolla tieosuudella, jossa on runsaasti kuorma-autoliikennettä, tuttu ja valitettava ilmiö toistui. Noin kahdella kolmasosalla kuorma-autonkuljettajista ei ollut turvavyötä käytössä. Osan havaittiin myös käyttävän matkapuhelinta ajaessa, toteaa komisario Hannu Kontola.

Kirkkonummella lasten turvalaitteet olivat autoissa onneksi pääsääntöisesti kunnossa, eikä sakkoja jouduttu näiden tiimoilta maanantaina kirjoittamaan. On hyvä muistaa, että pienelle lapselle turvallisin paikka autossa on turvaistuimessa takapenkillä selkä menosuuntaan. Lapsen suositellaankin matkustavan tällä tavoin niin pitkään kuin mahdollista, kuitenkin vähintään nelivuotiaaksi saakka. Selkä menosuuntaan olevissa istuimissa lapsen painava pää ja herkkä niska saavat parhaimman tuen törmäystilanteessa.

Turvaistuimen jälkeen lapsi siirtyy turvavyöistuimeen, ja sitä on hyvä käyttää, kunnes lapsi on 150 cm pitkä. Turvavyöistuimessa auton turvavyö asettuu lapsen kannalta oikealle korkeudelle. Lisäksi istuin suojaa mahdollisessa onnettomuustilanteessa myös sivuilta.

Jos aikuinen laiminlyö turvavöiden käytön, on seurauksena lähtökohtaisesti 70 euron liikennevirhemaksu. Jos taas kuljettaja laiminlyö lapsen turvalaitteen käytön, katsotaan se lähtökohtaisesti liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi. Tällaisessa tilanteessa laiminlyönti nimittäin aiheuttaa vaaraa toisen, tässä tapauksessa lapsen, turvallisuudelle, sanoo Kontola.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT