lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Kittilän lentokentän onnettomuuden tutkinnassa jäädään odottamaan Otkesin raporttia

Kittilä. Poliisi on jatkanut Kittilän lentokentällä torstaina 4.1.2018 tapahtuneen onnettomuuden tutkintaa. Tutkimuksissa on tarkentunut, että lentokone on Gulfstream G150 -mallinen liikesuihkukone, johon mahtuu 7 matkustajaa. Kone oli tullut Suomeen Venäjältä 2.1.2018 ja sen oli tarkoitus palata Venäjälle tapahtumapäivän iltana. Suomeen tullessa koneessa oli matkustajia, mutta paluulennolle ei ollut tulossa matkustajia vaan sen oli tarkoitus lentää tyhjänä takaisin.

Miehistö oli rauhassa valmistellut konetta lähtöön, kun onnettomuus tapahtui. Koneen kapteeni oli avannut ulko-oven, jolloin ovi oli syöksynyt voimalla lentäjää päin. Koneen moottorit eivät olleet tuolloin käynnissä.

Koneen miehistön määrä oli yhteensä kolme henkilöä. Tapahtumassa menehtyi koneen kapteeni, joka oli poliisin saamien tietojen mukaan kokenut lentäjä. Kapteeni oli Saksan kansalainen. Miehistöön kuului myös perämies ja lentoemäntä, jotka ovat kotoisin Bulgariasta ja Venäjältä. Poliisi pääsi kuulustelemaan henkilöitä perjantaina 5.1. ja he ovat luonnollisesti tapahtumasta hyvin järkyttyneitä. Miehistö on työskennellyt aikaisemminkin yhdessä ja lentäneet kyseisellä koneella.

Onnettomuustutkintakeskus on suorittanut koneeseen teknistä tutkintaa. Poliisi ei arvioi onnettomuuden syytä vaan jää odottamaan onnettomuustutkintakeskuksen raporttia. Kittilän lentoasema on voinut toimia tapahtumasta huolimatta normaalisti. Lentoliikenne on tähän vuoden aikaan Kittilässä erittäin vilkasta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT