lauantai, 12 lokakuun, 2024

Kolme naista anasti liikkeestä tuotteita 1300 euron arvosta Heinolassa

Heinola. Maanantaina 16.9. kello 17.50 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Heinolassa Hevossaarentiellä sijaitsevaan tavarataloon, jossa vartijalla oli kiinni näpistelijä. Tapahtumapaikalla selvisi, että kauppaan oli tullut kolme naista, jotka olivat laittaneet tuotteita vaatteidensa alle ja kasseihinsa noin 1300 euron arvosta ja ohittaneen kassalinjan maksamatta tuotteita, kertoo poliisi.

Vartijat kiinniottivat naiset, jolloin kaksi naisista kertoi menevänsä hakemaan autosta rahaa, maksaakseen tuotteet, mutta missään vaiheessa naiset eivät palanneet takaisin. Paikalle jäänyt 29-vuotias nainen kiinniotettiin varkauteen epäiltynä ja poliisi jatkaa kahden muun tekijän henkilöllisyyden selvittelyä. Paikalle jäänyt nainen on viimeisen vuoden aikana jäänyt kiinni erilaisista omaisuusrikoksista yhdeksän kertaa.

Kuvituskuva. 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT