lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Kolmen auton kilvanajo 180 km/h neulassa johti ajolisenssien menetykseen

Hämeenlinna. Partio oli suorittamassa ajotapavalvontaa perjantaina kello 23 jälkeen Helsinki-Tampere moottoritiellä. Partio havaitsi etelän suunnasta lähestyvän auton oikeanpuoleisella ajokaistalla, kun sitä lähti ohittamaan kolme autoa huomattavalla ylinopeudella. Partio mittasi tutkalla autojen nopeudeksi 180 km/h.

Partio sai pysäytettyä kaksi näistä autoista. Kolmaskin auto ajoi pysäytyspaikalle ja sen kuljettaja kertoi olevansa kolmas kilvanajaja. Kaksi kuljettajista oli syntynyt vuonna 2000 ja kolmas kuljettaja oli syntynyt vuonna 2001. Kuljettajat myönsivät ajaneen kilpaa ja partion mittaamassa nopeudessakaan ei ollut kiistämistä.

Asiaa tutkitaan kolmikon osalta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja heidät kaikki määrättiin väliaikaisiin ajokieltoihin.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT