torstai, 28 maaliskuun, 2024

Kolmen nuoren kopla ryösti kioskin Kivenlahdessa lauantaina

Espoo. Hätäkeskus antoi Espoon poliisipartioille tehtävän vereksestä ryöstötilanteesta Kivenlahdessa olevassa kioskissa lauantaina 31.8. noin kello 14.30. Tapahtumapaikalla oli ilmoituksen mukaan kolme kasvonsa peittänyttä ryöstäjää, jotka uhkasivat henkilökuntaa puukoilla.

Tehtävälle hälytettiin useita poliisiyksiköitä. Ryöstäjät olivat ehtineet poistua tapahtumapaikalta ennen poliisipartioiden saapumista paikalle.

Ryöstäjät saivat saaliikseen vähäisen määrän alkoholijuomia sekä tupakkaa. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

Varsin pian tapahtuman jälkeen poliisi otti kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä kolme nuorta miestä, joiden epäillään syyllistyneen törkeään ryöstöön. He ovat iältään 17-vuotiaita.

Esitutkinnassa on suoritettu teknistä tutkintaa sekä kuultu epäiltyjen lisäksi useita todistajia. Tapahtumankulku on saatu selvitetyksi, ja osa ryöstösaaliista on saatu poliisin haltuun.

Epäillyt ovat poliisin tiloissa pidätettyinä. Esitutkinnan päätyttyä heidät tullaan luovuttamaan lastensuojeluviranomaisten huostaan.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT