torstai, 18 huhtikuun, 2024

Kortiton kännissä ja huumeissa katsastamattomalla autolla poliisia pakoon 182 km/h

Lahti. Lauantai-iltana kello 23.35 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota Uudemaankadulla kaupungin suunnasta vastaan tulleeseen henkilöautoon, jonka ajovaloissa oli sanomista. Partio kääntyi kyseisen auton perään pysäyttääkseen tämän. Poliisin kytkiessä pysäytysvalon päälle auto kiihdytti voimakkaasti pyrkien karistamaan poliisipartion kannoiltaan.

Auto jatkoi pakoa Renkomäen suuntaan ja sieltä edelleen moottoritielle etelän suuntaan. Moottoritiellä Tuuliharjan huoltoaseman kohdilla pohjoisen suuntaan tullut liikennepoliisin partio teki havainnon kyseisestä autosta ja kääntyi tämän perään. Pakenevalle autolle mitattiin nopeudeksi pahimmillaan 182km/h, rajoituksen ollessa 100km/h. Takaa-ajo jatkui aina Levannon ja Mäntsälän liittymien kautta vt140:lle takaisin Lahden suuntaan. Auto saatiin pysäytettyä Orimattilan puolella missä vastassa oli poliisipartio piikkimaton kanssa.

Autoa kuljettanut 2000 luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman minkä lisäksi huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa ja toimitettiin Lahden poliisiasemalle odottamaan kuulusteluja. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Lisäksi ilmeni, että miehen käyttämä auto oli katsastamaton ja liikennekäytöstä poistettu.

Kuvituskuva. 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT