torstai, 18 huhtikuun, 2024

KRP epäilee: Irakiin palautettu ja siellä surmatuksi väitetty mies onkin hengissä

Keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan epäillyistä törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä liittyen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) Suomea koskevaan langettavaan päätökseen. EIT antoi langettavan päätöksen Suomea koskevassa ihmisoikeusvalitusasiassa 14.11.2019.

EIT:n ratkaistavaksi viedyssä asiassa oli kyse siitä, että Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö olisi surmattu kotimaassaan Irakissa pian paluunsa jälkeen. EIT:n käsittelyä pyysi kuolleeksi väitetyn henkilön lähiomainen, joka kertoi Suomen menettelyn ja omaisen kohtalon aiheuttaneen hänelle huomattavaa kärsimystä.

Langettavassa päätöksessään EIT katsoi, että Suomi oli rikkonut menettelyssä Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloja 2 ja 3, jotka käsittelevät oikeutta elämään ja kidutuksen kieltoa. EIT kiinnitti päätöksessään erityistä huomiota siihen, että Suomen viranomaiset eivät olleet tehneet tulevaisuuden uhan arviointia asianmukaisesti.

Poliisi epäilee, että langettavaan päätökseen johtaneet asiakirjat ovat väärennettyjä ja että kantajan lähiomainen olisi elossa.

– Keskusrikospoliisi on tehnyt tiedonhankintaa asiaan liittyen ja muun muassa Irakista on saatu vastaus sinne lähetettyyn oikeusapupyyntöön. Asiassa on suoritettu kuulusteluja ja yksi henkilö on pidätetty, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo Keskusrikospoliisista.

Asiassa on tehty yhteistyötä Valtakunnansyyttäjän toimiston kanssa.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT