keskiviikko, 3 joulukuun, 2025

Kuhmossa autoja luistatellaan yleisillä teillä ja taajama-alueilla – voi käydä ajokortin päälle

Kuhmo. Talven myötä Kuhmossa on noussut esille autolla luistattelu yleisillä teillä ja erityisesti asutusalueilla, varoittelee 3.12. Oulun poliisilaitos.

Luistattelu on liikenneturvallisuuden kannalta vakava ilmiö ja poliisi suhtautuu siihen erittäin vakavasti. Yleisillä teillä ja asutusalueilla liikkuu jalankulkijoita, joilla voi olla vaikeaa huomioida liikennesäännöistä poikkeavaa ajotapaa. Tällaisia tienkäyttäjiä ovat esimerkiksi lapset ja vanhukset. Myös pihoilta voi tulla yllättäen tielle jalankulkijoita, joita luisussa ajavan kuljettajan on vaikeaa ennakoida.

Poliisi muistuttaa, että luistattelut käsitellään aina päiväsakoilla ja myös väliaikaisen ajokiellon määrääminen on mahdollista.

– Rangaistuksen pelko ei saa olla se syy, miksi sääntöjä noudattaa. Liikennesääntöjä noudattamalla vaaralta ja vahingoilta välttyy todennäköisemmin, kuin pitämällä katuja pikataipaleina ja drifting-ratoina. Luistattelu on sallittua ainoastaan suljetuilla aluilla, eikä se sovi tieliikenteeseen, toteaa rikosylikonstaapeli Mika Korhonen.

Kuvituskuva.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT