Häme. Poliisille on kuluvan vuoden aikana tehty useita rikosilmoituksia huijauksista, joissa henkilö on jonkun toisen kehotuksesta ostanut Apple-lahjakortteja jopa tuhansilla euroilla. Tapaukset ovat olleet usein joko rakkaushuijauksia tai niin kutsuttuja toimitusjohtajapetoksia. Huijausviestejä on monenlaisia, mutta huijauksen voi tunnistaa kiinnittämällä huomiota tiettyihin seikkoihin, muistuttaa Hämeen poliisilaitos.
Päijäthämäläisen yhdistyksen hallituksessa toimiva henkilö sai elokuussa aikaisin aamulla yhdistyksen puheenjohtajan nimissä lähetetyn sähköpostiviestin. Viestissä puheenjohtaja pyysi viestin saajaa hankkimaan Apple-lahjakortteja 1000 eurolla mahdollisimman nopeasti jostain lähellä olevasta liikkeestä. Viestissä pyydettiin myös pitämään pyyntö salassa, sillä lahjakorteilla palkittaisiin yhdistyksen ansioituneita jäseniä – kuten esimerkiksi tämän huijausyrityksen uhri, jolle kyseinen viesti lähetettiin.
Koska puheenjohtajan viesti oli tullut eri sähköpostiosoitteesta kuin aiemmin, henkilö ihmetteli, oliko puheenjohtaja vaihtanut sähköpostiosoitetta. Viestin lähettäjänä näkyi kuitenkin puheenjohtajan nimi, joten viestin saanut henkilö ei tarkistanut asiaa vaan lähti pyynnön mukaisesti ostamaan lahjakortteja.
Onnekseen viestin saanut henkilö meni ostamaan lahjakortteja liikkeeseen, joissa samankaltaisiin huijausyrityksiin oli törmätty useamman kerran. Liikkeen myyjä jututti ostajaa, osasi epäillä huijausta ja kieltäytyi myymästä lahjakortteja.
Myöhemmin ilmeni, että kyseisen yhdistyksen toinenkin hallituksen jäsen oli saanut samana päivänä vastaavan viestin yhdistyksen puheenjohtajan nimissä. Viestin johdosta hallituksen jäsen oli ollut yhteydessä puheenjohtajaan, jolloin huijaus oli paljastunut.
Tietoverkossa tapahtuvat huijaukset ovat poliisin arkea
Poliisille on kuluvan vuoden aikana tehty useita rikosilmoituksia tapauksista, joissa henkilö on toisen kehotuksesta ostanut tai hänet on yritetty saada ostamaan Apple-lahjakortteja jopa useilla tuhansilla euroilla. Huijauksen uhrit ovat usein iäkkäitä yksityishenkilöitä mutta uhreina on ollut myös yhtiöihin ja julkisyhteisöihin liittyviä henkilöitä.
– Tapaukset ovat tyypillisesti tunteisiin vetoavia rakkaushuijauksia tai niin kutsuttuja toimitusjohtajapetoksia, joissa vedotaan yhtiön tai yhteisön hallinnolliseen hierarkiaan, kertoo rikoskomisario Juha Pirkkalainen Hämeen poliisilaitokselta.
Huijauksiin liittyy lähes poikkeuksetta jonkinlainen veruketarina, jolla ostaja saadaan hankkimaan lahjakortit. Lisäksi huijauksiin on tyypillisesti yhdistetty kiire, sijaisjärjestely tai jonkun puolesta toimiminen. Ostamisen jälkeen lahjakortit toimitetaan eteenpäin ja rahavirrat saadaan ohjautumaan rikollisten tiliyhteyksille.
Miten tunnistat huijauksen? Miten suojautua huijauksilta?
Kuka tahansa voi joutua huijausyrityksen kohteeksi.
– Huijausviestejä on monenlaisia ja niiden tunnistaminen voi olla paikoin vaikeaakin. Niissä on kuitenkin usein samankaltaisia piirteitä ja elementtejä, rikoskomisario Pirkkalainen valottaa.
Kun kiinnittää huomiota muutamiin tyypillisimpiin seikkoihin, teot jäävät usein yrityksiksi eikä taloudellisia vahinkoja pääse syntymään.
Tarkista sähköpostiviestin lähettäjän sähköpostiosoite
Sähköpostiviestin lähettäjän nimitieto on varsin helppo luoda mille nimelle tahansa. Nimitietoa tärkeämpi tieto onkin viestin lähettäjän sähköpostiosoite. Jos sähköpostiosoite on muuttunut tai se vaikuttaa muuten erikoiselta tai oudolta, varmista viestin oikeellisuus oletetulta viestin lähettäjältä esimerkiksi soittamalla.
Varmista pyynnön oikeellisuus oletetulta viestin lähettäjältä
Huijausviesteissä käytetään usein erikoisia ilmaisuja. Aiemmin kerrotussa tapauksessa sähköpostiin oli kirjoitettu esimerkiksi ”Toivottavasti tämä viesti tavoittaa sinut terveenä”. Viesteissä vedotaan usein myös kiireeseen.
Jos viestin kirjoitusasu tai sen sisältämä pyyntö vaikuttaa erikoiselta tai erilaiselta aiempaan verrattuna, on asia hyvä varmistaa viestin oletetulta lähettäjältä.
Laita verkkosivuille vain tarpeelliset yhteystiedot
Moni yhtiö, ammatinharjoittaja ja yhdistys haluaa ymmärrettävästi olla helposti tavoitettavissa. On kuitenkin hyvä miettiä, onko verkkosivulle järkevää laittaa monen eri henkilön yhteystiedot vai riittäisikö esimerkiksi vain yksi sähköpostiyhteystieto. Mitä useamman toimijan yhteystiedot ovat helposti saatavilla, sitä helpompaa huijareiden on saada huijausyrityksensä onnistumaan.
Huomioi yrityksen ja yhteisön sijaisjärjestelyt
Lomat ja muut henkilöpoistumat aiheuttavat usein sijaisjärjestelyjä yrityksissä ja yhteisöissä. Huijausyritykset saattavat mennä helpommin läpi, jos sijainen on kokematon eikä tiedä yrityksen tai yhteisön sisäisiä käytäntöjä.
Luottamuksellinen asema ja tehtävät, jotka sisältävät yrityksen tai yhteisön varojen käsittelyä, mahdollistavat myös varojen väärinkäyttämisen. Varsinkin tämän kaltaisiin tehtäviin on sijaiset valittava ja koulutettava huolellisesti.
Toimi järkevästi, älä anna tunteiden viedä
Jos saadun viestin sisältämä lupaus tuntuu liiankin hyvältä tai hyödyn saaminen todella helpolta, kyseessä on usein jonkinlainen huijaus. Vanha sanonta ”liian hyvää ollakseen totta” on hyvä pitää mielessä, sillä tämän kaltaisissa tapauksissa se usein pitää paikkansa.
Älä klikkaa linkkiä
Jos viesti sisältää linkin ja herää pienikin epäilys, että kyseessä on huijaus, älä klikkaa linkkiä. Pyri ensin varmistamaan viestin aitous muun muassa edellä mainituin keinoin. Jos ilmenee, että kyseessä on huijausyritys, poista viesti ja mahdollisuuksien mukaan estä käyttäjä. Älä avaa linkkiä, jos et ole ehdottoman varma viestin aitoudesta ja sen lähettäjästä.