Vantaa. Myöhään eilen illalla 5.5.2020. noin klo 22.35. Vantaalla Lahdenväylällä, Mikkolan liittymän kohdalla, tapahtui kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus. Itä-Uudenmaan poliisin partioiden lisäksi paikalla oli myös useita pelastuslaitoksen yksiköitä.

Onnettomuudessa osallisena olleen henkilöauton kuljettajan epäillään menettäneen autonsa hallinnan ja törmänneen kaiteeseen, josta auto oli pyörähtänyt vasemmanpuoleiselle kaistalle. Takaa, myös etelän suuntaan, ajaneen ajoneuvon kuljettaja ei ollut ajoissa huomannut kaistalleen pyörähtänyttä ajoneuvoa, vaan oli törmännyt tähän. Kuljettaja toimitettiin sairaalaan tarkistettavaksi. Kummassakaan ajoneuvossa ei ollut muita matkustajia.

Onnettomuudessa menehtyi ajoneuvonsa hallinnan menettäneen ajoneuvon kuljettaja, vuonna -86 syntynyt mies.

Korjaus uutiseen 7.1. kello 13.00 Poliisin oikaisu aikaisempaan ilmoitukseensa:

Julkaisimme tänään klo 11.29. tiedotteen koskien eilen maanantaina Lahdenväylällä tapahtunutta kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuuta.

Tiedotteesen oli tullut näppäilyvirhe, eli onnettomuus tapahtui siis eilen maanantaina 6.1.2020 noin klo 22.35, oikaisee poliisi.

 

Aiheeseen liittyen