Kuopio. Poliisipartio pysäytti Kuopion keskustassa keskiviikkona 29.4. hieman ennen kello 20.00 päihtyneen henkilöauton kuljettajan. Ulkopaikkakuntalainen vuonna 1995 syntynyt mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,00 promillen lukemat, mutta huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineille. Kuljettaja oli myös ajo-oikeudeton, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.
Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
***
Myöhemmin samana iltana poliisipartio sai ilmoituksen samasta ajoneuvosta, joka oli pysähtyneenä hätävilkut kytkettynä Kuopionlahdenkadulla keskellä tietä. Paikalle mennyt poliisipartio tapasi autosta kuljettajan paikalta nukkumasta ulkopaikkakuntalaisen vuonna 2003 syntyneen naisen. Kuljettajaksi epäilty nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,00 promillen lukemat, mutta huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineille.
Tapahtumapaikkatutkinnassa selvisi, että kyseessä olevalla ajoneuvolla oli törmätty aikaisemmin Kuopionlahdenkadun varrella pysäköitynä olleen matkailuauton vasempaan kylkeen. Molemmat ajoneuvot vaurioituivat törmäyksessä. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

