torstai, 28 maaliskuun, 2024

Kyberturvallisuuskeskus varoittaa: Teknisen tuen huijauspuheluita jälleen liikkeellä

Kyberturvallisuuskeskus. Suomessa ja muuallakin maailmalla pitkään liikkuneet teknisen tuen huijauspuhelut ovat jälleen organisaatioiden ja yksityishenkilöiden kiusana. Kyberturvallisuuskeskus on vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä saanut lukuisia ilmoituksia kyseisistä puheluista. Puheluita on tullut niin ulkomaalaisista kuin väärennetyistä suomalaisista numeroista, tiedottaa Kyberturvallisuuskeskus.

”Huijauksia on paranneltu pitkään, joten ei ole mikään häpeä, jos on päätynyt huijauksen uhriksi. Mikäli lähipiirissä on iäkkäämpiä tai muuten tietoteknistä tukea tarvitsevia, olisi hyvä kertoa myös heille, että teknisen tuen huijauksia on jälleen liikkeellä, eikä rikollisten väitteitä tule uskoa”, muistuttaa Kyberturvallisuuskeskuksen johtava asiantuntija Taneli Kaivola.

Mistä on kyse?

Teknisen tuen huijauspuheluissa soittaja väittää olevansa jonkin organisaation teknisestä tuesta. Suurimmassa osassa Kyberturvallisuuskeskukselle ilmoitetuista puheluista soittaja on väittänyt olevansa Microsoftin tai Amazonin tuesta ja, että puhelun vastaanottajalla on tietokoneellaan viruksia. Puhelun edetessä soittaja on pyytänyt uhria asentamaan tietokoneelle etäyhteyden mahdollistavan sovelluksen, jotta virukset saadaan poistettua. Todellisuudessa sovellus voi itsessään olla haittaohjelma tai sovelluksen avulla huijari voi luoda laitteelle niin sanotun “takaportin”, mikä mahdollistaa laitteelle pääsyn myös jatkossa uhrin tietämättä.

Soittaja voi esiintyä myös minkä tahansa muun tahon edustajana tavoitteenaan saada haltuunsa käyttäjätunnuksia, pankkitunnuksia tai muita henkilötietoja. Huijari vetoaa usein kiireeseen, jolloin verukkeena on haittaohjelma tietokoneella tai häiriö verkkopankkitunnuksissa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT