perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Kylähuhut totta – nuorukaiset olivat upottaneet henkilöauton lampeen Taivalkoskella

Poliisi ryhtyi viime viikolla selvittelemään Taivalkoskella vellonutta huhua, jonka mukaan Taivalkosken kirkonkylän läheisyydessä olevaan lampeen olisi upotettu hiljattain henkilöauto. Selvittelyssä ilmeni, että asiassa on syytä epäillä rikosta ja esitutkinta käynnistettiin rikosnimikkeellä ympäristön turmeleminen, josta voi saada jopa kaksi vuotta vankeutta. Poliisi otti kiinni kolme henkilöä ja kuulusteluissa tapahtumien kulku selvisi siten, että nuoret olivat ostaneet itselleen rallin ajoa varten auton, jolla oli ajeltu rallia soramontulla ja lopuksi auto oli ajettu lampeen. Auto löytyi syvästä lammesta sukeltajan avustuksella. Kyseinen lampi kuuluu pohjavesialueeseen, jonka takia rikosnimikekin on suhteellisen vakava.

Lisäksi poliisille on tullut runsaasti ilmoituksia Taivalkoskella syksyn aikana havaituista silmittömistä ylinopeuksista tieliikenteessä. Poliisi on puuttunut ylinopeuksiin kirjoittamalla niistä sakkoja. Lisäksi on puututtu nuorten autoilijoiden ajoneuvojen kuntoon poistamalla rekisterikilpiä ja kirjoittamalla sakkoja ajoneuvorikkomuksista. Yhdessä tapauksessa kuljettaja määrättiin ajokieltoon, kun tämä kaahailunsa takia menetti ajoneuvon hallinnan törmäten risteysalueella kärkikolmio -liikennemerkkiin.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT