perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Kylmäasemia irti repineen ja ovista läpi ajaneen ryhmän varkaussarja selvitetty

Kaakkois-Suomen poliisi on selvittänyt heinä- ja elokuussa 2021 Etelä-Suomessa liikkuneen, ulkomaisen rikollisryhmän lukuisten törkeiden varkauksien sarjan. Ryhmä käytti usein teoissaan varastettuja autoja, joilla he repivät irti kylmäasemien automaatteja ja ajoivat liikehuoneistojen ovista läpi, kertoo poliisi.

Nyt valmistuneessa esitutkinnassa syyttäjälle siirtyy yhteensä 27 varkautta, joista suurin osa on törkeitä. Ryhmän rikoksista saama rikoshyöty on ollut kokonaisuudessaan yli 110 000 euroa, ja teoista koitui asianomistajille yhteensä yli 230 000 euron vahingot.

Heinäkuussa 2021 Suomeen saapui neljän romanialaisen miehen ryhmä, jonka tavoitteena oli tehdä mahdollisimman arvokkaan saaliin varkauksia, ja poistua tämän jälkeen nopeasti maasta. Ryhmän kohteet vaihtelivat, ainoastaan asuttuihin asuntoihin tämä ryhmä ei kohdistanut murtoja.

Kohteena ryhmällä oli käteinen raha, helposti jälleen myytävät matkapuhelimet tai pienemmissä kohteissa myös savukkeet. Kohteiksi joutuivat yksityisten ja yritysten autot, pienet lähikaupat, kioskit, baarit, kylmäasemat, huonekaluliikkeet ja suuremmat matkapuhelimia myyvät liikkeet. Joukkoon mahtui myös eläinlääkäriasema sekä kukkakauppa.

Kohteisiin murtauduttiin yöaikaan ikkunoita rikkomalla ja kaltereita vääntämällä. Tekijät käyttivät usein myös tekoa varten varastettuja autoja murtautumiseen. Autoilla ajettiin ovista läpi kauppaliikkeisiin tai vedettiin hinausköydellä tankkauspisteiden rahanmaksuautomaatteja irti.

Tekotavoista eniten mediahuomiota saikin Kaakkois-Suomessa tehdyt kylmäasemiin kohdistuneet törkeät varkaudet. Tekotapa noudatteli vanhaa ”Euran Daltonien” mallia, jossa automaatti repäistään autoon kiinnitetyllä köydellä kokonaan irti. Tekotavan perusteella yleisessä keskustelussa paikallisten nuorten mahdollinen osallisuus olikin esillä. Näin asia ei kuitenkaan ollut.

Poliisi pääsi tekijöiden jäljille jo varkauksien tekoaikana, mutta romanialainen nelikko ehti poistua maasta ennen kiinniottoa. Samat tekijät kuitenkin palasivat Suomeen syksyllä ja aloittivat uusien jäsenien kanssa vastaavan rikossarjan. Tällä kertaa tekijät saatiin rikossarjan alkuvaiheessa kiinni. Tämä kokonaisuus on jo käräjäoikeuden käsittelyssä.

Ilmoita tallentava valvontakamera poliisin kameravalvontakartastoon

Tämänkin tapauksen tutkinnassa oli huomattavaa apua laadukkaista kameravalvontatallenteista. Haluamme muistuttaa, että yritykset ja yksityisetkin voivat ilmoittaa omista tallentavista kameroistaan poliisille. Kameravalvontakartaston avulla tieto saatavilla olevista tallenteista tulee nopeasti rikostutkintaan, mikä nopeuttaa merkittävästi rikosten tutkintaa ja helpottaa rikosten selvittämistä.

Poliisi.fi/kameravalvontakartasto -sivustolta löytyy ohjeita oman kameran tietojen ilmoittamiseen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT