perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Laaja seksuaalirikoskokonaisuus syyteharkintaan, uhreja ympäri Suomea

Lounais-Suomen poliisilaitoksella Turussa on ollut tutkinnassa laaja, lapsiin kohdistuva seksuaalirikoskokonaisuus. Uhrit löytyivät pitkälti poliisin paljastavan tutkinnan keinoin.

Poliisi epäilee, että noin 40-vuotias Satakunnan alueella asuva mies on syyllistynyt yhteensä 81 lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai lapsen houkuttelemiseen seksuaaliseen tekoon.

Uhrien ikäjakauma on 10–15 vuotta. Miehen epäillään myös jakaneen haltuunsa saamaa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa materiaalia. Kokonaisuus on siirtymässä poliisilta syyteharkintaan.

Teot ovat tapahtuneet useissa eri sosiaalisen median palveluissa, ja uhreja on ympäri Suomea. Tutkinnan kohteena olevat teot ovat tapahtuneet vuosien 2016 ja 2020 välisenä aikana.

Epäilty yhteydessä satoihin alaikäisiin

Tutkinnassa on käynyt ilmi, että epäilty on vuosien aikana ollut yhteydessä satoihin alaikäisiin sosiaalisessa mediassa.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Alaspää muistuttaa, että seksuaalirikokset ja varsinkin sosiaalisessa mediassa tapahtuvat seksuaalirikokset ovat usein piilorikollisuutta.

– Tämänkin kokonaisuuden osalta vain yksi uhri oli asiassa yhteydessä poliisiin ja vain muutama oli kertonut asiasta jollekulle toiselle henkilölle, Alaspää kertoo.

Poliisin paljastavalla tutkinnalla löydettiin uhreja, jotka eivät olleet pystyneet puhumaan asiasta kenellekään. Uhreille on tarjottu esitutkinnan aikana apua, ja kaikki apua tarvitsevat on ohjattu avun piiriin.

Seksuaalirikokset lisääntyneet viime vuodesta

Lounais-Suomen poliisilaitos on viimeisen parin vuoden aikana tehostanut paljastavaa seksuaalirikostutkintaa.

Paljastavassa tutkinnassa on tehty työtä verkossa tapahtuvien lasten hyväkäyttöjen paljastamiseksi. Lisäksi poliisi on aktiivisesti kaivanut esiin reaalimaailmassa tapahtuneita hyväksikäyttöjä, jotka ovat saaneet alkunsa verkosta.

Lounais-Suomen poliisin tiedossa olevat seksuaalirikokset ovat kasvussa. Tänä vuonna rikoksia on kirjattu 39 prosenttia enemmän kuin tammi-lokakuussa 2020.

– Seksuaalirikosten määrän lisääntymistä selittää osittain se, että pelkällä paljastavalla tutkinnalla on löydetty viimeisen parin vuoden aikana yli 200 seksuaalirikoksen uhriksi joutunutta lasta, jotka eivät ole kertoneet asiasta kenellekään, Alaspää sanoo.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT