torstai, 5 helmikuun, 2026

Lahtelaista petostehtailijaa esitetään vangittavaksi

Lahti. Hämeen poliisi esittää kymmeniä petoksia tehnyttä miestä tänään vangittavaksi Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.

Hämeen poliisi on tutkinut niin kutsuttujen kauppapaikkapetosten sarjaa, joka on tapahtunut elokuun 2024 ja marraskuun 2025 välisenä aikana.

Rikoksesta epäilty on myynyt muun muassa RegiOnline-alustalla sekä Tori.fi-sivustolla olemattomia tavaroita, joita ostajat eivät maksusta huolimatta ole saaneet. Yksittäiset petokset ovat olleet rahasummiltaan melko pieniä, mutta reilun 30 jutun petossarjan rikoshyöty on yhteensä noin 2000 euroa, kertoo poliisi.

Petoksista epäillään lahtelaista, noin 35-vuotiasta miestä, joka on aiemmista tuomioista huolimatta jatkanut petosten tekemistä. Entisyyden ja uusien rikosepäilyjen takia mies määrättiin matkustuskieltoon joulukuussa 2025. Maasta poistumisen kiellon lisäksi ehtona oli se, että mikäli mies jatkaa petosten tekemistä matkustuskiellon aikana, tullaan häntä esittämään vangiksi.

Tammikuussa 2026 poliisille tehtiin rikosilmoitus petoksesta, josta oli syytä epäillä samaista miestä, sillä maksu oli mennyt hänen pankkitililleen. Tämän ilmoituksen lisäksi poliisille tehtiin tammikuussa kaksi muuta rikosilmoitusta, joissa mies oli rikoksesta epäiltynä.

Poliisi otti rikoksesta epäillyn miehen kiinni sunnuntaina 1. helmikuuta. Matkustuskiellon ehtojen mukaisesti poliisi esittää häntä vangittavaksi Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa tänään 5. helmikuuta.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT