perjantai, 11 lokakuun, 2024

Lapin poliisilaitoksen soittolista – viikonloppu on jatkunut työntäyteisissä merkeissä.

Lappi. Viikonloppu jatkui Lapin poliisissa selvittäen riitaisia välejä ja tappeluita, paimentaen ylenmäärin juopuneita suojaan, napaten rattijuoppoja sekä kuulustellen asianomistajia, todistajia ja epäiltyjä.

Viikonlopun tehtävistä voisi tehdä lyhyen soittolistan, josta voisi löytyä vaikkapa seuraavat kappaleet:
Irwin Goodman: Työmiehen lauantai
Rauli Badding Somerjoki: Bensaa suonissa
Leevi and the Leavings: Teuvo maanteiden kuningas
Valonkantajat: Tuomittu elämään
Samuli Edelmann: Ei mitään hätää

Näin hersyvästi kuvailee työmaansa kiireitä Lapin poliisilaitos ja tarkentaa sen jälkeen yksityiskohtaisemmin:

Rattijuopumus Kemissä

Poliisipartio oli lauantain aurinkoisen aamun kunniaksi pitämässä ns. ”käsipystyä”, eli rattijuopumusvalvontaa, Kemissä Etelänväylällä. Kuljettajan kuntotarkastukseen ajoi mies, joka ei läpäissyt alkometritestiä, vaan puhalsi yli rattijuopumuksen rajan. Miehen ajokortti otettiin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Asuntomurto Tervolassa

Asunnon omistaja ilmoitti hätäkeskukseen asuntomurrosta perjantai-lauantaiyönä. Hän kertoi olleensa illanvietossa ja tulleensa sieltä yöllä kotiin. Aamulla herätessään hän huomasi, että ulko-oven lasi oli rikottu ja ovi oli raollaan. Sen jälkeen hän tarkasti paikkoja ja havaitsi, että häneltä oli anastettu omaisuutta ja Toyota-henkilöauto.

Aikaisin lauantaiaamuna noin klo 06.00 hätäkeskukseen tuli ilmoitus hylätystä autosta. Tervolasta anastettu auto löytyi Rovaniemeltä, Kemintien laitaan pysäköitynä. Auton lähettyvillä oli ollut keltaisessa työtakissa mies, joka oli pyytänyt sivulliselta kyytiä bensan loppumisen vuoksi. Miehellä oli ollut ohimossa tatuointi. Ilmoittaja ei ollut ottanut miestä kyytiin.

Mahdollisista havainnoista keltaiseen työtakkiin pukeutuneesta, noin 20-vuotiaasta miehestä, jolla on ohimossa tatuointi, voi ilmoittaa sähköpostitse vihjeet.lappi@poliisi.fi tai puhelimitse 0295 466 259.

Rattijuopumus Torniossa

Poliisipartiota ajoi vastaan Ruotsin kilvissä oleva henkilöauto Torniossa Valtatiellä. Poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Kuljettajana toiminut mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille ja bentsodiatsepiinille.

Tappelu Rovaniemellä

Toisilleen ennestään tutut miehet kiivastuivat toisilleen siinä määrin että syntyi tappelu. Paikalla muut olleet miehet yrittivät rauhoittaa tilannetta, mutta lopulta poliisia tarvittiin selvittämään asiaa. Tapahtunutta selvitetäänkin nyt rikospoliisin toimesta.

Kaksi alaikäistä poikaa tunkeutui kiinteistöön Kemissä

Vähähaarankadulla sijaitsevan kiinteistön omistaja ilmoitti hätäkeskukseen, että hänen omistamaansa rakennukseen on mennyt henkilöitä sisälle. Poliisipartio meni paikalle ja käskytti rakennuksessa olevia tulemaan ulos. Rakennuksesta tuli ulos kaksi alaikäistä poikaa, joista toinen oli rikkonut kiinteistön ikkunan sisälle pääsemistä varten. Poliisi ilmoitti asiasta sosiaalityöntekijälle ja poikien vanhemmille.

Rattijuoppo Sodankylässä

Hätäkeskukseen tuli useita ilmoituksia keskellä kaistaa seisovasta autosta, jonka sisällä ei ole ihmisiä. Auton kuljettaja tavattiin hortoilemasta jonkin matkan päässä autolta. Poliisi tavoitti hortoilijan, joka täräytti seulonta-alkometriin sellaisen lukeman, että häntä on syytä epäillä mm. törkeästä rattijuopumuksesta. Myös muiden päihteiden käyttöä epäillään. Ennen pysähtymistään kuljettaja oli ohittanut toisen auton hurjaa vauhtia aiheuttaen vakavaa vaaraa paitsi itselleen ja ohitettavalle, myös vastaantulleelle autokunnalle.

Pahoinpitely Torniossa ravintolan edustalla

Poliisille tuli ilmoitus pahoinpitelystä sunnuntaiyönä Tornion keskustassa ravintolan edustalla. Poliisipartion saapuessa paikalle he näkivät paikalla kasvoista verta vuotavan miehen ja järjestyksenvalvoja piti toista miestä maassa. Puhuttaessa paikalla olijoita selvisi, että mies, jolla oli kasvoissa vammoja, oli mennyt sanomaan toiselle miehelle jotain, mistä toinen mies suuttui ja löi. Lyönnistä oli tullut miehelle verta vuotava haava pään alueelle. Tämän jälkeen järjestyksenvalvoja oli tullut tilanteeseen väliin ja ottanut lyöjän hallintaan. Lyöjä tuotiin kiinniotettuna Kemin poliisilaitokselle pahoinpitelyyn epäiltynä.

Pahoinpitely Tornion keskustassa

Mies ja nainen olivat viettäneet iltaa yhdessä Tornion keskustassa. Heille oli kuitenkin tullut riitaa illan aikana ja kävellessään keskustan alueella oli nainen yhtäkkiä lyönyt miestä useita kertoja kasvojen alueelle nyrkillä. Mies oli kaatanut naisen maahan ja nainen oli alkanut huutaa apua, jolloin paikalle oli tullut ulkopuolisia.

Ulkopuoliset olivat soittaneet hätäkeskukseen, jolloin nainen oli lähtenyt juoksemaan paikalta pois. Muut olivat jääneet odottamaan poliisin tuloa. Miehelle oli tullut lieviä vammoja pahoinpitelyn seurauksena. Naista ei tavoitettu enää yön aikana.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT