lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Lapsen aiheuttama vahingonteko – kuka maksaa, muistuttaa vanhempia Lapin poliisi.

Lapin poliisi. Hetken päähänpisto ja harmittomalta tuntuva jäynä voi seurata nuorta aikuisikään asti.

Säännöllisin väliajoin lasten ja nuorten keskuudessa on havaittavissa erilaisia ilmiöitä, joissa teemana ovat hetken mielijohteesta ja kaverien kanssa keksityt ”hyvät ideat”. Nämä ideat näyttäytyvät poliisille vahingontekoina, joissa on rikottu paikkoja, aiheutettu tahallista haittaa ja joista usein syntyy kohteeseen kustannuksia tai pysyviä haittoja. Pahimmillaan seuraukset voivat olla niin mittavia, että ne saattavat johtaa peruuttamattomiin tapahtumiin tai ulosottovelkoihin, muistuttaa Lapin poliisin ennalta estävä toiminta.

Lapin poliisi saanut yhteydenottoja nuorten vahingontekoihin liittyen

Poliisi on useamman Lapin kunnan alueelta saanut yhteydenottoja lasten ja nuorten aiheuttamiin vahingontekoihin liittyen.

Nuoriso liikkuu paljon vapaa-ajallaan eri koulujen ja liikuntapaikkojen alueilla. Ilmoituksia on tullut paikkojen sotkemisesta ja rikkomisesta, katolle kiikkumisesta, pullopommeista ja sähköpotkulaudoilla aiheutetuista vaaratilanteista.

– Sellaistakin on ilmennyt, että mm. kaivojen kansia on jätetty auki tai ruuvailtu keinuista irti ruuveja. On naarmutettu, rikottu ja tyhjennetty vaahtosammutinkin. On rälläilty mopoilla ja mönkijöillä asfaltilla sudittaen, luettelee vanhempi rikoskonstaapeli Marja Heikkinen Lapin poliisilaitokselta.

Erityistä huolta aiheuttavat nk. pullopommit, sillä ne ovat erittäin vaarallisia niiden epästabiilin seoksen sekä syövyttävän aineen vuoksi. Eräässä tapauksessa ”viritetty pullopommi” löytyi tarhan pihalta keskellä päivää.

Alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa

Vaikka alle 15-vuotias ymmärtäisi tekonsa syyt ja seuraukset, on hän ikänsä puolesta syyntakeeton. Tämän takia he eivät ole rikosvastuussa tekemästään teosta tai laiminlyönnistä. Toteutumattomasta rikosvastuusta huolimatta, lapset ovat lähtökohtaisesti vastuussa aiheuttamistaan vahingoista. Lapselle tuleva vahingonkorvaus voi kuitenkin koskettaa koko perheettä ja johtaa pahimmillaan esimerkiksi useiden vuosien ulosottovelkoihin.

Keskusteluyhteys lapsiin ja nuoriin

Poliisi pyytää vanhempia ja aikuisia keskustelemaan lasten ja nuorten kanssa edellä mainituista asioista ja seurauksista. Jutella kannattaa erityisesti siitä, mitä esimerkiksi voi tapahtua, kun lapsia putoaa kaivoon tai keinu rysähtää kesken vauhtien alas, tai minkälaista vahinkoa syövyttävä aine voi aiheuttaa näölle. Tai jos vahinko tapahtuu, voi ilkivallan tekijä joutua vastuuseen myös vahingolla aiheutetuista vammoista.

– On kaikkien etu, että kunnioitetaan toisia. Ei rikota tai sotketa kaverin, kunnan tai kenenkään muunkaan omaisuutta. Korvausvelvollisuus koskee kaikenikäisiä, Heikkinen sanoo.

– Sen lisäksi, että keskustellaan siitä, mikä on oikein ja mikä ei, on vanhempien ja aikuisten toki muutenkin hyvä olla kiinnostuneita lasten ja nuorten harrastuksista ja vapaa-ajanvietosta, hän muistuttaa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT