keskiviikko, 8 toukokuun, 2024

Lapsen harkittu vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta voi olla pahoinpitelyä

Häme. Lapsen vieraannuttamisella tarkoitetaan toimintaa, jossa eroperheen toinen vanhempi pyrkii vaikeuttamaan lapsen suhdetta toiseen vanhempaan.

Vieraannuttaminen ei itsessään ole rikos. Kun vieraannuttaminen aiheuttaa lapsen henkiselle terveydelle haittaa, se täyttää rikoksen tunnusmerkistön, samalla tavalla kuin henkinen väkivalta voi täyttää pahoinpitelyn tunnusmerkistön ja olla siten rikos, sanoo poliisi.

Hämeen poliisilaitoksella on tutkittavana epäilty pahoinpitely, jonka johdosta Isät lasten asialla lähetti 10.8.2020 mediatiedotteen.

Julkisuuslain 24 pykälän ensimmäisen momentin kohdan kolme perusteella esitutkinta-aineisto ei pelkästään esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi ole julkista. Tämän tyyppisten juttujen osalta tutkittavana olevat asiat kuuluvat vahvasti perustuslain suojaamaan yksityiselämän piiriin ja ovat siten yleensä esitutkinnan päättämisen jälkeenkin salassa pidettäviä, joko kokonaan tai osittain.

Tämän tyyppiset jutut vaativat myös erilaista esitutkintayhteistyötä, eikä tämän jutun osalta voida tässä vaiheessa antaa arvioita siitä, milloin esitutkinta valmistuu.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT