perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Lieksan helmikuinen pahoinpitely syyteharkintaan – uhria pahoinpideltiin vasaralla

Joensuun ja Lieksan poliisiasemilla on suoritettu esitutkintaa helmikuussa Lieksan keskustassa Koulukadulla sijaitsevassa yksityisasunnossa tapahtuneen pahoinpitelyn osalta.

Tapauksen asianomistaja, vajaa 50-vuotias lieksalaismies, oli joutunut kahden miehen pahoinpitelyn kohteeksi keskiviikkona 28.2.2018. Asianomistaja oli itse ilmoittanut asiasta hätäkeskukseen päästyään pois asunnosta.

Tapahtumapaikalla sekä myöhemmin esitutkinnassa ilmeni, että asianomistajaa oli pahoinpidelty pään sekä käsien alueelle. Esitutkinnan perusteella asianomistajan pahoinpitelyssä on muun muassa lyöty vasaralla uhria käsiin. Lisäksi uhrin päähän ja kaulaan oli kiedottu ilmastointiteippiä.

Poliisi paikallisti tapahtuma-asunnon rappukäytävässä olleiden verijälkien perusteella ja otti asunnosta kiinni kaksi miestä, joita kyseisestä pahoinpitelystä epäillään. Rikoksesta epäillyt, 40- ja 43-vuotiaat lieksalaismiehet, ovat olleet esitutkinnan aikana olleet vangittuna ja heidän epäillään yhdessä osallistuneen uhrin pahoinpitelyyn. Tapahtumaosoite oli 43-vuotiaan lieksalaisen hallitsema asunto. Epäillyt ovat kiistäneet syyllisyytensä asiassa.

Tapauksen esitutkinta on nyt valmistunut ja asia etenee syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT