torstai, 28 maaliskuun, 2024

Liikenneonnettomuus Pohjantiellä Oulussa – huumekuski menetti autonsa hallinnan ohitustilanteessa

Oulussa Pohjantiellä tapahtui torstaina 14.10. noin puoli seitsemän aikaan illalla kolmen henkilöauton välinen liikenneonnettomuus.

Onnettomuus tapahtui Raksilan ja Hiirosen liittymien välisellä alueella. Poliisin tapahtumapaikalla saamien tietojen mukaan pohjoisen suuntaan ajaneen henkilöauton kuljettaja oli ohitustilanteen jälkeen menettänyt auton hallinnan sillä seurauksella, että auto suistui keskikaiteen läpi vastaantulevan liikenteen ajokaistoille. Suistumisen yhteydessä auto törmäsi etelän suuntaan ajaneeseen henkilöautoon.

Lisäksi suistuneen auton takana ajaneen auton rengas puhkesi suistuneesta autosta irronneiden osien osuttua renkaaseen. Suistuneen auton kuljettajan epäillään ajaneen muuhun liikenteeseen verrattuna kovalla nopeudella.

Suistuneessa autossa oli yhteensä 2 henkilöä ja törmäyksen kohteeksi joutuneessa autossa 3 henkilöä. Heidät kaikki toimitettiin sairaankuljetuksen kyyditsemänä sairaalaan tarkistettaviksi. Heidän mahdollisista vammoistaan ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Poliisin tekemien tutkimusten perusteella suistuneen auton kuljettajaa on syytä epäillä rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Tapahtunutta tutkitaan tässä vaiheessa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja rattijuopumuksena huumausaineen vaikutuksen alaisena, tiedotteessa sanotaan.

Kuvituskuva, ei liity tapaukseen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT