torstai, 28 maaliskuun, 2024

Liikenneraivoa viitostiellä Heinolassa – henkilöautoilla perävaunua vetäneet kuskit kuumina

Heinola. Poliisipartio sai hätäkeskuksesta tehtävän tiistaina 30.5. iltapäivällä viitostielle Paasoon. Ilmoituksen mukaan kaistanvaihtotilanteessa oli tapahtunut onnettomuus, kertoo poliisi.

Partio sai tapahtumapaikalla selville, että ohituskaistatieosuudella kaksi henkilöauton ja perävaunun yhdistelmää olivat osuneet tosiinsa. Toinen yhdistelmistä ajoi oikeanpuoleisinta ajokaistaa, kun toinen yhdistelmistä yritti suorittaa ohituksen.

Ohitettava yhdistelmä oli kiihdyttänyt nopeuttaan estäen ohituksen. Ohituskaistan loputtua ohitettava oli kiilannut ohittavaa yhdistelmää siten, että yhdistelmien perävaunut olivat osuneet toisiinsa.

Osalliset pysähtyivät selvittämään tapahtunutta. Ohitettavan yhdistelmän kuljettaja, keski-ikäinen mies, oli tullut ohittavan autolle ja ottanut sen kuljettajan silmälasit ja rutistanut ne rikki. Hän oli myös potkaissut ohittavan auton peiliin.

Molempia kuljettajia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja tämän lisäksi ohitettavan kuljettajan epäillään syyllistyneen vahingontekoon.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT